Uutiset

Pirkanmaalla voimassa useita eri varoituksia

Pirkanmaalla voimassa useita eri varoituksia

Pirkanmaa vaikuttaa juhannuksen alla sangen vaaralliselta maakunnalta, sillä alueella on voimassa samaan aikaan sadevaroitus, metsäpalovaroitus, hellevaroitus sekä varoitus rajusta ukonilmasta.

Viime päivien kovat helteet ovat saaneet aikaan useita erilaisia luonnonilmiöitä. Tällekin päivälle on luvattu jopa 30 asteen lämpöä, mikä tarkoittaa tukalan helteen myötä etenkin kroonisesti sairaille tavallista enemmän oireita. Myös luonto on kuivaa, minkä vuoksi metsäpalon vaara on ilmeinen. Tuulisella säällä palot myös leviävät erittäin nopeasti.

Todella lämpimän ja kylmän rintamat ovat tällä hetkellä lähellä toisiaan ja reunamille syntyy välillä rajujakin ukkosia, kuten esimerkiksi Oulussa on alkuviikon aikana ikävästi koettu. Tänään ukkosrintaman odotetaan kulkevan etelämpää, ja Pirkanmaallakin voimassa on varoitus rajusta ukonilmasta, niiden yhteydessä esiintyy myös voimakkaita ukkospuuskia. Puuskien mukana saattaa kaatua puita ja aiheutua sähkökatkoja.

Iltapäivästä alkaen voimassa on varoitus myös rankasta sateesta. Vettä voi tulla yli 20 mm tunnissa, mikä saattaa aiheuttaa tulvia ja lisätä vesiliirtovaaraa liikenteessä.

Voimassa olevat varoitukset löytyvät täältä.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>