Koronavirus, Uutiset

Aluehallintovirasto kumosi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kokoontumisrajoitukset

Aluehallintovirasto kumosi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kokoontumisrajoitukset

Länsi- ja Sisä-Suomen avi on kumonnut 28.5.2021 annetun tartuntatautilain 58 §:n mukaisen määräyksen ajalle 10.6.-28.6.2021.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on 21 / 100 000 / 14 vrk. Positiivisten näytteiden osuus on 0,7 % viimeisen 7 vuorokauden osalta. Tartunnanlähde saadaan selvitettyä 76 %:ssa tapauksista. Vastaavan kaltainen suhteellisen rauhallinen tilanne on jatkunut arviointitavasta riippuen jo ainakin kolmen viikon ajan. Noin puolet kaikista uusista tartunnoista saadaan perhepiiristä, ja tartuntoja on eniten 20-49-vuotiaiden ikäryhmässä. Sairaalahoidossa on Covid-19:ään liittyen vielä muutamia potilaita. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on kokouksessaan 8.6.2021 todennut alueen siirtymineen epidemian perustasolle.

Aluehallintovirasto toteaa, että koronavirusepidemia on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueella perustasolla. Käytettävissä olevan tiedon ja asiantuntija-arvioiden pohjalta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto katsoo, että tartuntatautilain 58 §:n mukaiselle päätökselle ei nykytilanteessa enää ole perusteita.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>