Uutiset

Takaa-ajo Hervannan valtaväylällä

Takaa-ajo Hervannan valtaväylällä

Poliisi sai eilen torstaina 22.4.2021 noin kello 17.00 tiedon Tampereen Turtolan alueella tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa pakettiauto on törmännyt kuorma-autoon.

Ilmoitustietojen mukaan pakettiauto oli poistunut onnettomuuspaikalta. Sivullinen oli seurannut ajoneuvoa ja ilmoittanut sen ajavan Hervannan valtaväylää pitkin ja myöhemmin kääntyneen Sammon valtatielle Jankan suuntaan. Kuljettaja oli hetken päästä kääntynyt takaisin Kalevan suuntaan, jolloin poliisi havaitsi tuntomerkkeihin sopivan ajoneuvon Sammon valtatiellä. Poliisi näytti pysäytysmerkkiä kuljettajalle ja kytki hälytyslaitteet päälle, jonka seurauksena kuljettaja lähti pakenemaan poliisia Hervannan valtaväylää pitkin Hervannan suuntaan.

Poliisi pysäytti ajoneuvon kiilaamalla sen tien oikeaan reunaan Hervannan valtaväylällä. Pysäytykseen osallistui myös poliisin siviiliautoja. Kuljettaja ei reagoinut poliisin käskytykseen ja poliisi joutui käyttämään voimakeinoja saadakseen kuljettajan ulos ajoneuvosta. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin Tampereen poliisiasemalle. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen. Kuljettaja asetettiin väliaikaiseen ajokieltoon. Törmätyn kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>