Aamuvieras, Uutiset

Näsijärveen istutettiin 3000 jalokalaa - suurempi istukaskoko säästää monta järvitaimenta hauen hampailta

Näsijärveen istutettiin 3000 jalokalaa - suurempi istukaskoko säästää monta järvitaimenta hauen hampailta

Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry:n vs. toiminnanjohtaja Ismo Kolari kertoi haastattelussamme Näsijärveen tehdyistä järvitaimenistutuksista. Viime viikolla osakaskunnat ja Tampereen kaupunki istuttivat Näsijärveen yli 3 000 kpl 3-vuotiasta rasvaeväleikattua järvitaimenistukasta.

Haastattelussa saatiin myös vinkit alamittaisen kalan käsittelyyn sekä lupien hankkimiseen. Kolari avasi myös korona-aikaan kasvaneen lupamyynnin vaikutuksista istutusmääriin.

18‒64-vuotiailla muuta kalastusta kuin ongintaa, pilkintää ja silakanlitkausta harjoittavilla tulee olla lunastettuna valtion kalastonhoitomaksu, joka myös oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä lähes kaikissa vesissä. Koskilla ja muissa erityiskohteissa tarvitaan lisäksi kohteen kalastuslupa. Pyydyskalastukseen ja viehekalastukseen useammalla vavalla tulee lunastaa aina myös paikallinen, esimerkiksi osakaskunnan lupa tai kalatalousalueen yhtenäislupa.

Valtion kalastonhoitomaksun voi lunastaa mm. Erälupien verkkokaupasta osoitteesta https://verkkokauppa.eraluvat.fi. Laaja valikoima lupia Pirkanmaan vesille ja muualle ostettavissa Kalapassin verkkokaupasta https://www.kalapassi.fi. Osakaskunnat ja muut vesialueiden omistajat käyttävät kalastonhoitomaksuista saamiansa omistajakorvauksia kalaistutuksiin. Merkittävä osa kalaistutuksista ja muista kalavesien hoitotoimista rahoitetaan kalastuslupatuloilla. Lisätietoja kalastonhoitomaksusta ja sen muista myyntipaikoista https://www.eraluvat.fi/

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>