Koronavirus, Uutiset

Tampereen terveyspalvelujen neuvonnan ja terveysasemien puhelinlinjat ruuhkautuneet

Tampereen terveyspalvelujen neuvonnan ja terveysasemien puhelinlinjat ruuhkautuneet

Tampereen kaupungin terveyspalvelujen neuvonnan puhelin (03 10023 ja 03 5657 0023) sekä terveysasemien puhelimet ovat ruuhkautuneet. Ruuhkautuminen johtuu tällä viikolla alkaneesta yli 80-vuotiaiden koronarokotusten ajanvarauksesta.

Yli 80-vuotiaiden ei välttämättä tarvitse soittaa ruuhkaisiin numeroihin rokotusajan vuoksi, sillä kaupunki on aloittanut ikäryhmään kuuluvien kutsumisen rokotukseen. Ensimmäisenä terveysasemien työntekijät soittavat yli 90-vuotiaille ja sopivat rokotusajasta. Sen jälkeen soitoissa edetään ikävuosi kerrallaan nuorempiin. Yli 80-vuotiaille rokotuksia annetaan usean seuraavan viikon aikana, sillä rokotteet saapuvat Tampereelle pienissä erissä.

Yli 80-vuotiaiden rokotukseen ei vielä voi varata aikaa verkon kautta, mutta verkkoajanvaraus avautuu tällä viikolla.

Tampereella rokotusvuorossa ovat myös 65-69-vuotiaat erittäin voimakkaasti vaikealle koronavirustaudille altistavan taudin takia riskiryhmään kuuluvat. He voivat varata ajan soittamisen lisäksi myös verkossa. Heidän rokotukset on pystytty aloittamaan, koska Tampere sai viime viikolla erän AstraZenecan rokotetta, jota THL:n ohjeistuksen mukaisesti voidaan antaa vain alle 70-vuotiaille.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>