Uutiset

Pirkanmaalla neljä uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla todettiin eilen neljä uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä Fimlab tutki eilisen päivän aikana hieman reilut 500 näytettä. Lauantaina tartuntoja todettiin yhdeksän kappaletta lähes 900 näytteestä.

Pirkanmaalla neljä uutta koronatartuntaa

Tays kertoi eilen myös, että Tampereella mahdollisia joukkoaltistumisia on tapahtunut viime viikolla tiistaina Rauhaniemen kansankylpylässä, keskiviikkona Tampereen Työväen Teatterissa ja ravintola Teatterikulmassa. Kyseisissä paikoissa olleita henkilöitä kehotetaan tarkkailemaan oireita ja tarvittaessa hakeutumaan koronatestiin.