Uutiset

Tampereen ruokajonot edelleen pitkiä - lahjoituksista ja välillä myös ulkopuolisten ymmärryksestä puutetta

Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston toiminnanjohtaja Marjo Majlund kävi tiistaina FUN Tampereen aamuvieraana kertomassa ruoka-avun tarpeesta kaupungissamme.

Tampereen ruokajonot edelleen pitkiä - lahjoituksista ja välillä myös ulkopuolisten ymmärryksestä puutetta

SPR:n Tampereen osaston Marjo Majlund kävi haastattelussamme kertomassa edelleen pitkinä kortteleita kiertelevien ruokajonojen tilanteesta ja taustoista.

SPR:n vapaaehtoiseset jakavat keskiviikko- ja perjantai-iltapäivisin Otavalankadulla Seurakuntayhtymän ylläpitämän Ruokapankin elintarvikkeita. Jaettavat elintarvikkeet ovat hävikkiruokaa.

Majlund kertoi, että merkittävästi koronapandemian aikaan kasvaneeseen ruoka-avun tarpeeseen vastaamiseksi kaivattaisiin lisää lahjoituksia.

SPR:n Tampereen osaston vapaaehtoiset ovat ikäväkseen havainneet, että ruokaa jonottaneet ovat saaneet osakseen jopa pilkkaa, vaikka jonottaminen itsessään on sujunut rauhallisesti, ja Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat valvoneet turvavälien säilymistä.

Jopa 700 henkilöä viikossa jonottaa ruokaa pelkästään SPR:n Otavalankadun toimipisteeltä. SPR:n keskustan toimipiste on silti vain yksi Tampereen kymmenistä Ruokapankin jakelupisteistä.

 

Marjo Majlundin haastattelu (toim. Valtteri Kujansuu)