Uutiset

Teivon ravit palaavat koronatauolta 2.6

Teivon ensimmäiset kisat kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen ajetaan poikkeusjärjestelyin ja ilman yleisöä.

Teivon ravit palaavat koronatauolta 2.6

Teivon ravikausi starttaa tiistaina 2.6. Ensimmäiset kisat kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen ajetaan maa- ja metsätalousministeriön ohjeilla ja poikkeusjärjestelyin.

Ensimmäiset ravit ajetaan ilman yleisöä ja avauslähdön ajankohta on normaalista poikkeava klo 17.30. Tallialueella saavat tulla vain kilpailuun osallistuvat. Katsomoalueelle pääsevät ainoastaan toimihenkilöt ja ennakkoon ilmoittautuneet median edustajat.

- Poikkeuksellista on paitsi varhainen alkaminen, niin myös yleisön puuttuminen. Joudumme ajamaan ainakin ensimmäiset ravit tyystin ilman yleisöä, mutta kisat ovat seurattavissa ja pelattavissa Veikkauksen sivuilla TotoTV:ssä. Innostus alkuun oli kova, raveihin ilmoitettiin peräti 194 hevosta, mukaan pääsi 142 valjakkoa, kertoo toimitusjohtaja Päivi Lehtonen Teivon ravikeskuksesta.

- Pääpelimme on teivolaiseen tapaan T5, mutta nyt se pelataan ainakin poikkeusajan raveissa lähtöihin 6–10, valottaa ensi tiistain kisoja Teivon kilpailusihteeri Heikki Haavisto