Uutiset

Uusi Tampere siirretään syksyyn, muutos aiheuttanut esiintyjäkaartiin vain pieniä muutoksia

Muun muassa Litku Klemetti esiintyy Hiedanrannassa 25.9.

Hiedanrannassa kolmena kesänä järjestetty musiikkitapahtuma Uusi Tampere järjestetään tänä vuonna syyskuussa. Siirto on aiheuttanut esiintyjien suhteen vain pieniä muutoksia.

Uusi Tampere siirretään syksyyn, muutos aiheuttanut esiintyjäkaartiin vain pieniä muutoksia

Uusi Tampere järjestetään tänä vuonna koronatilanteen vuoksi vasta syyskuussa. Kesästä 2017 Hiedanrannan Kuivaamolla, vanhalla tehdasalueella järjestetty tapahtuma pidetään uuden aikataulun mukaan 25.-26.9.2020.

Tapahtuman aiemmin ilmoitettu ohjelmisto säilyy pääsääntöisesti samana kuin ennenkin. Ainoastaan Antti Autio on joutunut perumaan osallistumisensa festivaaliin. Esiintymispäiviä vaihtoivat Karina, joka esiintyy nyt perjantaina ja Plutonium 74, joka musisoi lauantaina.

Uusi Tampere -festivaalin pääesiintyjät ovat edelleen PK Keränen & Valtteri Laurell, Litku Klemetti, 22-Pistepirkko ja The Hearing. Festivaalin mukaan korvaaja Antti Autiolle julkistetaan pian. Uusi Tampere kertoo täydentävänsä ohjelmistoaan muutenkin vielä kesän aikana.

Uusi Tampere oli alun perin määrä järjestää heinäkuussa. Aiemmin ostetut festivaaliliput käyvät sellaisinaan 25.-26.9.2020.

Uusi Tampere 2020

pe 25.9.

Karina, Litku Klemetti, Joni Ekman & Siivet, Laura Moisio, PK Keränen & Valtteri Laurell, ERO!, Grande Mahogany, Keltainen Kissa, Janne Masalin, Dxxxa D

la 26.9.

22-Pistepirkko, Plutonium 74, Yeboyah, The Hearing, SOFA, Louie Blue, Maajo, Seksihullut, Pesso, Life