Uutiset

Ratikkatyöt muuttavat Hämeensillan liikennejärjestelyitä

Jalankulku siirtyy Hämeensillan etelälaidalle, eli kuvassa oikealle.

Liikennejärjestelyt Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksessä muuttuvat, samoin Hämeensillalla kulkureitit muuttuvat lähipäivinä.

Ratikkatyöt muuttavat Hämeensillan liikennejärjestelyitä

Tampereen raitiotien rakentaminen aiheuttaa liikennejärjestelyitä Hämeenkadulla. Hämeensillalla jatketaan raitiotien kiintoraidelaatan tekoa, ja Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien liittymässä aloitetaan ensi viikon alkupuolella vaihdealueen ratapohjatyöt.

Töiden vuoksi Hämeensillan itään menevä bussi- ja taksiliikenne siirretään kokonaan sillan pohjoispuolelle Koskipuiston kohdalla. Samalla Hämeensillan pohjoispuolen jalkakäytävä suljetaan muutaman viikon ajaksi ja jalankulku opastetaan Koskikadun kohdalta sillan eteläpuolelle. Sillan alueella tehdään asfaltointeja torstaina ja liikennejärjestelyt sen jälkeen torstain ja perjantain välisenä yönä.

Keskustorilla aloitetaan rakentamistyöt pääsiäisen jälkeen tiistaina liikennejärjestelytöillä ja kiveystöitä valmistelevilla töillä. Työt kestävät kesän ajan. Ensimmäisessä vaiheessa pohjoispuolen bussien pysähtymisalue lyhenee kohti itää. Jalankulku alueella säilyy nykyisellään.

Hämeenkadun ja Pellavatehtaankadun liittymät suljetaan autoliikenteeltä ensi viikon aikana Pellavatehtaankadun ajoradan kiveystöiden vuoksi. Töiden kesto on noin neljä viikkoa. Töiden aikana liikenne kiinteistöille varmistetaan muuttamalla Pellavatehtaankatu molemmin puolin Hämeenkatua kaksisuuntaiseksi. Jalankulkuun alueella työt eivät vaikuta.