Uutiset

Teivossa vietetään laskiaisriehaa, kesällä yhteistyö Pöheikön Pölläyksen kanssa

Teivon Ravikeskuksen johtaja Päivi Lehtonen kertoi laskiaistiistaina pidettävästä riehasta. Kesällä Teivo tekee yhteistyötä Pöheikön Pölläyksen kanssa. Yhteislipulla ravien lisäksi kuljetuksen festareille, missä esiintyy mm. Kolmas Nainen.

Teivossa vietetään laskiaisriehaa, kesällä yhteistyö Pöheikön Pölläyksen kanssa

Toimitusjohtaja Päivi Lehtonen kertoi FUN Tampereen aamussa Teivon kuulumisia. Rauhallisesti alkanut ravivuosi on vähitellen vilkastumassa myös lähtöihin osallistuvien hevosten määrän suhteen. Laskiaistiistaina Teivossa paitsi ravataan, vietetään myös koko perheen laskiasriehaa.

Mielenkiintoinen yhteistyökuvio on luvassa kesäkuussa, kun Pöheikön Pölläys ja Teivo ovat sopineet yhteistyöstä. Teivosta järjestetään kuljetus festivaaleille, missä perjantai-illan ohjelmassa ovat Kormuksen ja Kolmannen Naisen esiintymiset.

Päivi Lehtonen kertoi myös julkisuudessa esillä olleista suunnitelmista raviradan mahdollisesta siirrosta. Ylöjärven kaupunki tekee parhaillaan kaavaa alueelle ja suunnitelmista on keskusteltu Lehtosen mukaan hyvässä yhteistyössä. Tavoitteena on säilyttää ravirata nykyisellä paikallaan, vaikka alueelle rakennettaneenkin runsaasti uusia taloja.

Päivi Lehtonen aamuvieraana 24.2.