Uutiset

Juha Junttu sävelsi teatteriuutuuteen elektronisen äänimaiseman

Roolityön ja musiikin Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Siperian komediauutuuteen tehnyt Juha Junttu kertoi 31.10. ensi-iltaan tulevasta Kylä-kappaleesta FUN Tampereen iltapäivälähetyksessä.

Juha Junttu sävelsi teatteriuutuuteen elektronisen äänimaiseman

TTT:n Kellariteatterissa ensi-iltaan lokakuussa tuleva "Kylä" on musiikillinen (absurdi) komedia kuvitteellisen Rutakon kylän kolmesta viimeisestä asukkaasta: Pärttylistä, Kiisselistä ja Ameliasta.

Juha Juntun lisäksi rooleissa nähdään Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen. Yksittäistä ohjaajaa ei teoksessa ole, vaan ohjaus on toteutettu ryhmävetoisesti. 

Juha Junttu kertoo Kylästä: