Mun Manse

Puuroa ja mielenrauhaa

Eräs aikuisuuden parhaista puolista on se, ettei puurolautasta tarvitse enää syödä tyhjäksi.

Puuroa ja mielenrauhaa

Eräs aikuisuuden parhaista puolista on se, ettei puurolautasta tarvitse enää syödä tyhjäksi.

Viisilapsisen perheen keskimmäisenä olen saanut todistaa niitä piirteitä, jotka muuttavat lapsiperheen yhteisen aamiaishetken kaaokseksi. Keskelle pöytää asetettu puurokattila ei arvatenkaan ollut suklaamunia aamiaiseksi toivoneiden riiviöiden mieleen ja kun puuroa lusikan alla ja poskissansa jemmailleelta pikkusiskoltani kysyttiin, mitä hänellä on suussansa, vastasi hän yksioikoisesti ”hampaat!”

Äitini on meidän lasten vastusteluista huolimatta vannonut koko elämänsä ajan aamupuurojen nimeen. Jo ennen aamukuutta keittiössä kilahtanut kello muistutti lävitse lapsuuteni minua siitä, ettei aamu voi äitini mielestä alkaa ilman lämmintä puurolautasta. Vielä tänäkin päivänä äitini syö kaksi lautasellista puuroa päivässä ja jaksaa lankuttaa yli kolmen minuutin ajan. Näillä kahdella asialla lienee selkeä syy-seuraus-suhde.

Minä luovuin puuroista heti muutettuani pois kotoa. Rehellisyyden nimissä en ole koskaan oikein pitänyt puurosta.

Ajoittain ehdoton mieleni sai kuitenkin kokea kolauksen, poiketessani eräänä aamuna Laukontorin divariin. Rakkaan kirjakaupan viereen oli avattu pieni puurobistro, jonka lämmin tunnelma houkutteli minut poikkeamaan sisään. Hetkeä myöhemmin yllätin itseni tilaamasta itselleni kokonaista puurokulhoa.

Olen aina tiennyt, että Laukontorin välittömään läheisyyteen kitkeytyy paljon ihmeitä ja eriskummallisia sattumuksia. Kuten elämä toistamiseen minua opettaa, alkaa seikkailu aina niistä valinnoista, joita emme yleensä tekisi. Tuossa aamupäivässä heitin hyvästit menneisyyden puuroisille antipatioilleni, valitessani jääräpäisesti listan oudoimman ilmestyksen: kananmunilla, avokadolla ja kinkulla peitellyn kaurapuuron. Hetkeä myöhemmin samasta annoksesta tuli uusi lempiruokani.

Laukontorin Mama Bear tarjoilee hyvien raaka-aineiden ystäville komean kattauksen erilaisia puuroja, smoothie-kulhoja ja raakaherkkuja. Kauniin puurobistron takatiloissa järjestettävät mindfulness-tunnit takaavat kävijöillensä arvokasta mielenrauhaa, aivan kuten toisinaan puurobistrossa loikoileva ja rapsutuksista nauttiva Kerttu-koirakin.

Ensimmäinen vierailuni puurobistrossa vaikutti ratkaisevasti koko alkukevääseeni. Olemme ottaneet äitini kanssa tavaksi poiketa puurolle, sillä lämpimän puurolautasen äärellä mieli rauhoittuu ja on helpompi ottaa elämästä selkoa. Kuten tukeva puuroannos, antavat syvälliset keskustelutkin energiaa koko loppupäiväksi.

Laukontorin Mama Bearin ansiosta minä olen saanut elämääni paljon hyvää. Minusta on tullut paitsi puurojen, myös rauhallisten ja kiireettömien hetkien ystävä. Äidin puurolautasen äärellä antamasta neuvosta viisastuneena olen alkanut opettelemaan hetkessä elämistä ja ympäristöni tiedostamista. Vaikka tamperelainen Zen lieneekin pohjimmiltansa aina tarpeellisen kuriton, olen minä jo toisinaan oppinut hiljentymään ja katselamaan, kuinka Tammerkosken jäät hiljalleen sulavat.

Olen alkanutkin pohtimaan, josko lapsuudessani vastahakoisuutta herättäneissä puuroaamiaisissa olisikin sittenkin ripaus filosofiaa. Ehkä elämä todella on tässä – kaikissa näissä mukavissa hetkissä, joissa voi istahtaa rakkaiden ihmisten kanssa pöydän ääreen ja puhua kaikesta siitä, mitä maailman ja manserokin väliin mahtuu.

Ehkä elämä on parhaimmillaan kuten hyvä puuro – lämmin ja täynnä eriskummallisia sattumia.

Perun siis sanani.

Eräs aikuisuuden parhaista puolista on se, että puurolautasen saa syödä tyhjäksi.

 

 

 

Mun Manse 28.2.

Keskustelu 28.2.