Mun Manse

Manserockin kultasormi

Juice Leskinen Grand Slamin legendaarinen Kuopio-Iisalmi-Nivala-livealbumi on malliesimerkki tamperelaisesta ongelmanratkaisukyvystä.

Manserockin kultasormi

Juice Leskinen Grand Slamin legendaarinen Kuopio-Iisalmi-Nivala-livealbumi on malliesimerkki tamperelaisesta ongelmanratkaisukyvystä.

Kuopiossa heitetty keikkasetti kesti neljäkymmentäviisi minuuttia, mutta tuon ajan tallentavalle analogikelalle mahtui musiikkia vain vähän reilun 33 minuutin ajaksi. Tuottaja Mika Sundqvist oli ohjeistanut bändiä seuraamaan punaista nappia, jonka hänen oli määrä painaa päälle, kun oli aika vaihtaa kelaa.

Tapansa mukaan Juice Leskinen yltyi kuitenkin välispiikeissänsä kertomaan vitsiä, tällä kertaa Tiina Lillakista, joka saa puhelun Kaavin Kaiku-urheiluseuran edustajalta, joka pyytää Lillakkia keihäskarnevaaleille, luvaten Lillakille palkaksi kolmasosan lipputuloista. Juuri ennen vitsin kohokohtaa nauha katkeaa.

Tilanne olisi toki ollut paikattavissa uudella nauhoituksella, mutta Leskinen oli kuitenkin mieltynyt Pilvee Pilvee-biisin alkuosaan ja halusi sen livelevylle mukaan. Keskeneräinen nauhoitus päätettiin täydentää nauhoittamalla kappaleen loppuosa Iisalmen keikalla.

Levylle päätyneessä versiossa katkenneen nauhan paikkaa Mika Sundqvist, joka kertoo Leskisen vitsin loppuun. Kun Lillakille tarjottiin kolmasosaa lipputuloista, vastaa Lillak haluavansa ainakin neljäsosan. Mika Sundqvistin tervehdysten saattamana laulu saadaan jatkumaan soljuvasti Iisalmen lavalta.

Inhimillisessä kömmähdyksessä saattaa piillä koko Manserokin ideologia: sen ei tarvitse olla täydellistä, kunhan sanomassa on järkeä.

Mika Sundqvist on muusikko, tuottaja, lauluntekijä ja äänittäjä, jonka harteilla lepää suuri osa koko Manserokin historiaa. Satoja levyjä äänittänyt ja tuottanut Sundqvist on tehnyt yksin ja yhteistyössä yli 140 sävellystä ja 180 lauluntekstiä. Sundqvistin MSL-studiolla on nauhoitettu suurin osa manserokin kulmakiviksi lukeutuvista albumeista, aina Juicesta Popedaan ja Eppu Normaaliin, sekä suurin osa koko Poko Recordsin tuotannosta.

70-luvulla Irwin Goodmanin taustayhtyessä bassoa soittanut Sundqvist liittyi  Alwari Tuohitorveen, joka keräsi useilla paikkakunnilla samanlaisia yleisömääriä kuin tuon ajan suosikkiyhtye Hurriganes. Myös Sundqvistin soolotuotanto on jättänyt jälkensä suomalaisen musiikin ja moottoriajoneuvojen ystäviin.

Paikallisen kulttuurihistoriamme suurmiehen perusluonne on kaikesta menestyksestä huolimatta kuitenkin hyvin vaatimaton. Toisin kuin parrasvaloista nauttineet rokkitähdet, on Sundqvist tuntunut aina nauttineen enneminkin sivustakatsojan ja tarinankertojan roolista. Vuoden takaisessa haastattelussansa hän toteaa tyhjentävästi: olen onnellinen mies – en miljonääri, mutta en köyhäkään. Olen saanut tehdä elääkseni tämmöistä, josta tykkään.

Lopulta Sundqvistin rauhallinen ja malttavainen mieli onkin kääntynyt meidän kaikkien musiikinystävien eduksi. Ensimmäisiä levytyksiä taltioidessa ei Popedankaan soitto ollut vielä kovinkaan kaksista. Taidon puute ei kuitenkaan koskaan ollut este. Kuten Sundqvist itse sanoi: nuoruuden into korvaa monta asiaa – silloin kaikki tulee sydämestä. Tänä vuonna Popeda juhlii neljättäkymmenettä juhlavuottansa.

Mika Sundqvistin jälki suomalaisessa musiikkihistoriassa on merkittävä ja poikkeuksellisen monipuolinen. Taitavan tekijän parhaimmistoon kuuluvat kuitenkin erityisesti nuo tarinat, joita hän kertoo omalla, lennokkaalla tyylillänsä. Mieleeni on jäänyt eräskin kertomus, missä Sundqvist antaa Juice Leskiselle lahjaksi Shakespearen kotikaupungin viirin, todeten, että he molemmathan ovat jonkinlaisia runoilijoita.

Leskinen katsoi viiriä hetken ja toteaa:

kyllä minä itseni tiedän, mutta kuka tämä Shakespeare on?”

Mun Manse 21.2.

Keskustelu 21.2.