Mun Manse

Miljoonasateen merkitys

Toisinaan koinkin itse olevani tuo ketjujansa vihaava koira, joka yritti sinnitellä lävitse silmittömiltä tuntuneiden talvien.

Miljoonasateen merkitys

Äidilläni on läpi elämänsä ollut tapana leikata lehdistä talteen niitä sananparsia, joita hän on pitänyt erityisen kauniina. Vaikka itse omaksuin tuon tavan vasta aikuisena, ovat äidin taltioimat riimit jättäneet merkittävän jälkensä minuun jo varhaisessa lapsuudessa. Ensimmäinen itse lukemani täyspitkä lause oli teipattu vessamme seinään, mistä kirjain kirjaimelta onnistuin viimein tavaamaan ääneen: tonni onnea, motti muistoja.

Siinä missä isäni tutustutti minut Juiceen ja Kasevaan, löytyi äidin levyvalikoimista aina Miljoonasadetta ja Hectoria. Kun äiti vei minut elämäni ensimmäiseen konserttiin, istuin minä selkä suorassa ja nyökyttelin, kuten aikuiset nyökyttelivät. Keskustelimme konsertista vielä viikkojen jälkeenkin ja näkemästäni innostuneena kirjoitin päiväkirjani kanteen sanat: tällaisen juhlan vain kerran kokea saa.

Miljoonasateen konsertit ovat vielä tänäkin päivänä minun ja äitini yhteinen juttu, vaikken enää nykyään tarvitsekaan penkinkoroketta nähdäkseni lavalle.

Elämänmittainen suhde Miljoonasateen musiikkiin on tuonut arkeeni paljon iloa ja lohtua. Lapsuuden taittuessa nuoruuteen kaikuivat jo entuudestaan rakkaat laulut korvissani uudenlaisien oivallusten siivittämänä.

Miljoonasateen merkitys näkyy vielä tänäkin päivänä niissä asioissa, joihin uskon. Isältä opittu kiinnostus avaruuteen sai runollisen uteliaat piirteensä Lapsuuden sankarille-kappaleen myötä. Kosmisen seesteisyyden vastavoimaksi valikoituivat yhtyeen varhaistuotannon kappaleet Nimettömyys ja Köyhät, joiden rytmikkäässä voimassa piileskeli orastavan teini-iän kapinallinen vallankumouksellisuus, sekä ne oivallukset, jotka allekirjoitan edelleen.

Vaan kuten elämänkulkuun kuuluu, oli teini-iänkin kerran aika kääntyä kivuliaalta tuntuvaan aikuisuuteen. Eriskummallisen kömpelöltä tuntuneen elämäni lohduttajaksi muodostui Runoilija, jonka vähintäänkin yhtä erikoinen päähenkilö ei pyydellyt anteeksi omituista tapaansa olla. Vaikeiden vuosien taustaäänenä kaikuneet sävelmät toivat lohtua, vaikka toisinaan koinkin itse olevani tuo ketjujansa vihaava koira, joka yritti sinnitellä lävitse silmittömiltä tuntuneiden talvien.

Kun Miljoonasade palasi vuosien tauon jälkeen takaisin keikkalavoille, olin minä jo kasvanut aikuiseksi. Minulle yhtyeen paluukonsertti oli murroskohta, jonka aikana pystyin peilata musiikin kautta koko matkani lapsuudesta aikuisuuteen.

Jokainen yhtyeen lauluista palasi jälleen kerran luokseni uudenlaisten oivallusten saattelemana. Musiikki palautti mieleeni sellaisia muistoja, joita en muutoin olisi osannut kaivaa menneisyydestäni esiin.

Monimutkaisessa ajassa, jossa musiikin mittariksi ovat muodostuneet numerot ja striimaukset, ei taiteen todellisille tarkoitusperille aina muisteta antaa sijaa.

Minulle musiikki merkitsee puhdistusta. Ne ovat sanoja ja lauseita, jotka kaivavat meistä esiin jotakin kerran unohdettua – asioita, joita kannattelemme mukanamme luissa ja ytimissä. Ne ovat lauluja, jotka toisinaan lohduttavat meidät illalla uneen ja patistavat jälleen aamulla yrittämään uudelleen. Ne ovat säkeistöjä, joissa joku tuntematon ymmärsi palasen siitä, mitä sinä ja minä olemme.

Lauantaina Tampere-talon lavalle nousee hieman minua vanhempi yhtye, joka on kulkenut kuulijoidensa mukana lävitse elämänkokoisten kertomusten.

Se on elettyä aikaa ja kumppanuutta. Ihmisen ja musiikin sanaton sopimus, jonka suurin lempeys on jotakin sellaista, mitä ei voi koskaan mitata numeroilla.

Se on perinne, joka saa ympyrän sulkeutumaan, äidin ja tyttären suoristaessa hieman ryhtiänsä, kun konserttisalin lävitse kantautuvat nuo tutut sanat.

Tonni onnea, motti muistoja.
 

Mun Manse 17.1.

Keskustelu 17.1.