Mun Manse

Tamperelainen joulusatu

Olipa kerran pieni, tai ehkä ennemminkin keskikokoinen joulutonttu, joka oli lempeä mieleltään, mutta kovin hajamielinen muistiltaan.

Tamperelainen joulusatu

Olipa kerran pieni, tai ehkä ennemminkin keskikokoinen joulutonttu, joka oli lempeä mieleltään, mutta kovin hajamielinen muistiltaan.

Keskikokoinen joulutonttu oli pispalalaista perimää, kolmannessa tai neljännessä polvessa. Laskusuoritusta haittasi kuitenkin tontun lyhyt muisti ja olematon matikkapää. Se kuitenkin tiedettiin, että juuri tätä samaa tonttua oli kiittäminen Pispalan kauniista nimestä. Tonttu oli ollut paikalla jo liki kaksisataa vuotta sitten, kun harjun asukkaat saivat tehtäväkseen majoittaa piispan, tämän matkojen ajaksi. Päätonttu oli antanut keskikokoiselle tonttuystävällemme tehtäväksi tehdä piispan majapaikan eteen nimikyltin, jotta arvovaltainen piispa tunnustaisi oman mökkinsä. Hajamielinen tonttu tarttui toki oitis tehtävään, mutta huonon muistinsa ja lähes olemattoman lukutaitonsa vuoksi oli hän kirjoittanut kylttiin vahingossa pispa. Nokkelat kylän asukkaat eivät jääneet neuvotta ja kun piispan mökin kyltti paljastettiin, kertoivat vanhat ja viisaat päätontut, että näin tämän pitikin mennä. Ja niin Piispalasta tuli Pispala.

Juuri ennen Joulua, vain hetki sitten, oli tuo hajamielinen, mutta hyväsydäminen tonttuystävämme jälleen kerran eksynyt reitiltänsä. Luisteluretki Näsijärvellä oli saanut omituisia käänteitä ja lopulta pieni, tai oikeastaan keskikokoinen, tonttu löysi itsensä istuskelemasta kannonnokassa lähellä nakkikioskia.
Vaan mitä kummaa minun pitikään tehdä, tonttu mutisi itsekseen. Vaivoin hän muisti joulupukin pyytäneen häneltä tärkeää palvelusta, nyökytellen vanhaa ja viisasta päätänsä, muistuttaen: tämä on joulun tärkein tehtävä.

Kuten arvata saattaa, oli hajamielinen tonttu unohtanut luisteluretkellänsä sen, mikä hänen tehtävänsä oli. Vanha ja viisas joulupukki oli kuitenkin hänen pomonsa, eikä hajamielinen, keskikokoinen tonttu voinut jättää toteuttamatta hänen pyyntöänsä. Niinpä tonttu hyppäsi kannonnokasta ja lähti kulkemaan lumista metsäpolkua.
Mutta missä ihmeessä minä edes olen, pohti tonttu. Luminen polku jatkui jatkumistaan, eikä ketään näkynyt. Yhtäkkiä tonttu huomasi lumessa isot saappaanjäljet. Eivätkä ne olleet mitkä tahansa kumisaappaan jäljet. Ehei, nämä näyttivät oikeilta buutseilta.

Tonttu seurasi jälkiä ja pian horisontissa näkyikin tumma tukka ja nahkatakki.

Arvon herra, osaisitko sinä kertoa missä minä olen? Tonttu kysyi. Nahkatakkinen buutsimies hymyili ja vastasi oitis: soot tonttu jumalaraare Ikurissa, nääs!

Voi hyvä tavaton, tonttu huokaisi, vai että Ikurissa asti. Kovin mieluusti minä täällä olisin, mutta arvon kaveri, minulla on kiire. Olen nähkääs joulupukin asialla, ja matkalla kohti Keskustoria. Ja nyt on jo kova kiire…

Nahkatakkinen buutsimies huiskautti kädellänsä hymyillen. Kuule tonttu, ei tässä hätää, onhan päivä vielä huomennakin! Hän muistutti

.
Tonttu painoi viisaat sanat mieleensä ja lähti vikkelästi kohti buutsimiehen osoittamaa suuntaa. Tien varteen päästyänsä hän hyppäsi nyssen kyytiin ja sai vielä sopuhintaan kyydin. Keskikokoisella tontulla oli nimittäin tonttujen kuukausikortti taskussa.

 

Nysse oli täynnä punaposkisia nuoria miehiä, joista eräs viittoi tonttua hymyillen viereensä.
Kukas se sinä olet ja minne olet matkalla, nuorukainen tiedusteli.

Minä olen puoliviisas keskikoinen tonttu ja minä olen matkalla täyttämään joulupukin tärkeää joulutehtävää, tonttu kertoi. Vaan keitä te ootte?

Punaposkinen nuorukainen esitteli itsensä Tapioksi, ja kertoi, että he ovat Tapparan ja Ilveksen hokipoikia, matkalla joulutorin glögille. Tampereella ei ole nähkääs laisinkaan tavatonta, että kilpakumppanit ovat tovereita keskenänsä. Oikeastaan, se on varsin normaalia, vaikkei siitä ny numeroa tehrä.

Mutta entäs se joulupukin tärkeä tehtävä? Mikä kumma se sellainen oikein on? Eräs tapparalainen kysyi.
Tonttu kohotti käsiänsä. Sen kun muistaisi…

Yhtäkkiä pieni epätoivo täytti keskikoisen tontun. Voi kuinka hajamielinen hän olikaan. Entä jos koko joulu jäisi tulematta – ja vain siksi, että päätonttu oli jättänyt joulun tärkeimmän tehtävän hänen vastuullensa. Keskikoinen tonttu oli jo vaipumassa tontulle varsin epätyypilliseen epätoivoon, kun Ilveksen molari huikkasi innoissansa, osoittaen sormellansa nyssen ikkunasta ulos:

Hei! Tuolla on joukko joulunpunaisiin pukeutuneita jouluihmisiä. Ehkä sinun pitää mennä sinne, minne hekin ovat menossa!

Ja totta se oli! Jyrkkää mäkeä kapusi ylös iloinen joukko, joista jokainen oli pukeutunut punaisiin.
Voi kiitos sinulle, kiitteli tonttu Ilveksen molaria ja hyppäsi heiluttaen ulos nyssestä. Nopeilla tonttuaskelilla hän sai pian kiinni tuon iloisenpunaisen joukon ja nykäisi hihasta erästä kiltinnäköistä miestä.

Anteeksi, saanen tiedustella. Keitä te oikein olette ja minne te olette matkalla? Minusta tuntuu, että minunkin pitäisi olla siellä, minne ikinä te nyt olettekaan matkaamassa.

Punanuttuinen kaveri hymyili.

Me olemme matkalla Pyynikin palloiluhallille syömään pipareita ja keskustelemaan koripallosta. Lähde ihmeessä mukaan!

Keskikokoinen tonttu mietiskeli hetken. Piparit olivat kyllä jouluisia ja koripalloakin pidettiin Pyynikin suurena ylpeytenä. Mutta olisiko se todella ollut joulupukin tärkeä tehtävä?

Tonttu poikkesi kuitenkin palloiluhallilla, sillä hän oli perso makealle, eikä koskaan kieltäytynyt jouluherkuista, saati toverillisesta koripallo-keskustelusta. Saipahan hän vierailullansa myös uusia ystäviä. Koripalloihmiset ovat nimittäin hyvin mukavaa sakkia.

Mutta viidennen piparin kohdalla muisti tonttu jälleen tuon joulupukin antaman tehtävän. Tämä on eräs joulun tärkeimmistä asioista. Eihän joulu tunnu joululta ilman tätä… oli joulupukki neuvonut.

Keskikokoinen tonttu mietti kuumeisesti. Mikä ihme tuo tärkeä tehtävä oikein voisi olla? Punaisiin pukeutuneet palloiluhallin ihmiset tarjoutuivat avokätisesti tontun avuksi, ja eräs Hannu tarjosikin oitis hänelle autokyytiä Tampereen keskustaan.

Hetkeä myöhemmin kesikokoinen joulutonttu tarpoikin pitkin Hämppiä, pohtien kuumeisesti, minne oikeastaan olikaan matkalla. Kadulla hän törmäsikin moneen tuttuun, esimerkiksi joululimppua kainalossaan kantavaan Matti Pitkoon, jonka kanssa tonttu olisi mieluusti jutellut pidempäänkin - onhan Matti Pitko Suomen paras pakinoitsija myös tonttujen mielestä.

Vaan juuri kun tonttu oli vaipumassa epätoivoon, ymmärtäen ettei hän voisikaan pelastaa joulua ja täyttää joulupukin toivetta, tapahtui tuo monesti mainittu joulun ihme. Vilkkaan pääkadun hälinässä hän nimittäin näki tien toisella puolen rupatellen kävelevän parivaljakon. Nehän ovat Hönttä ja Toippari, tunnisti tonttu oitis, ja harppoi vikkelin askelin heidän peräänsä. Ja juuri kun Hönttä ja Toippari kääntyivät Rautatienkadulta eräälle pikkukujalle, muisti keskikokoinen tonttu hänen joulupusakan sisätaskussa olevan paketin, jonka joulupukki oli hänelle antanut, sanoen:

Tämän paketin sisällä on joulun tunnelma. Toimita tämä paketti mitä kiireellisemmin Suvantokadulle, sillä siellä sitä tarvitaan. Joulu ei nimittäin ole joulu, ilman tämän paketin sisältämää kertomusta. Olkoot, ettei se ole mikään tavallinen jouluvärssy. Se on enemminkin humoristinen ja hieman ironinenkin joululaulu, joka on viimeisten kolmenkymmenkahdeksan joulun aikana tullut hyvin tärkeäksi tämän kaupungin asukeille. Ja miksei! Olihan lauluntekijä aikansa etevin, etten jopa sanoisi: Suomen parhain. Käy siis kiireesti Suvantokadulle, tiputa kuori postilaatikosta ja palaa sitten Pispalaan. Ihan vain siksi, että Pispalassa on ihmisen ja tontun hyvä olla.

Keskikokoinen tonttu riensi mitä pikimmiten Suvantokadulle ja sujautti pukin antaman paketin postilaatikkoon. Sen jälkeen hän palasi myhäillen joulutorille missä Tapparan ja Ipan kaverukset olivat saaneet seuraksensa myös muutaman KooVeen punaposkisen hokipojan. Keskikokoinen tonttu viihtyi hetken heidän seurassaan joulutorilla ja kumosi hokipoikien tarjoaman jouluglögin. Sen hän oli kyllä ansainnut.

Ja näin keskikokoinen tonttu sai täytettyä joulupukin toiveen ja pelastettua Tampereen joulun. Aamuvuoroon tullut Kimmo nimittäin löysi paketin, kummasteli hetken sen sisällä ollutta cd-levyä, mutta tamperelaiseen tyyliinsä hoksasi hyvin nopeasti, mihin musiikkia tarvitaan.

Ja juuri kun hetki oli oikea, laittoi Kimmo levyn koneeseen ja kuuli, kuinka rauhallisen jouluisessa iltapäivässä kajahtivat jouluriehaa julistaen soimaan nämä tutut sanat. 

Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa.

Mun Manse 20.12.

Keskustelu 20.12.