Mun Manse

Jukeboksin luona

Numeroyhdistelmä 1-8-0 pysäyttää hetken.

Jukeboksin luona

Numeroyhdistelmä 1-8-0 pysäyttää hetken. Soittimen ratas naksahtaa uraan, liikkuu tarkasti oikeaan välikköön, nappaa levyn ja antaa neulan kulkea pitkin seitsemäntuumaisen vinyylisinglen vanhaa pintaa. Ensin surisee hieman, mutta sitten se jo kuuluu: päivä koittaa taas, se meidät maahan lyö, me pakenemme unelmiin.

Kappale numero 180 on jukeboksin soitetuin vinyyli. Pate Mustajärven tulkitsema ’Synnyimme lähtemään’ on Bruce Springsteenin säveltämä, Juice Leskisen suomentama ja minulle suunnattoman tärkeä laulu. Toisinaan soitan kappaleen neljä kertaa peräjälkeen, ikinä siihen kyllästymättä. Ei siis ole ihme, että juuri tuo kappale on noussut jukeboksin soitetuimmaksi. Toista sijaa sinnikkäästi pitävä, Hootenanny Singersin ’Gabrielle’ sitä vastoin kertoo vain lähinnä isäni erikoisesta huumorintajusta.

Nostalgiset perinteet ovat kiireisen ajan vastavoima. Vaikka nykyaika tuokin maailmanlaajuisen musiikkikirjaston älylaitteisiimme, ei sen monimuotoisuus kuitenkaan onnistu tavoittamaan jukeboksin tarjoamaa jännitystä. Pienikin näppäilyvirhe voi olla kohtalokas, eikä väärää numerosarjaa voi perua. Silloin kuulija joutuu maltillisesti istua paikallansa ja jäädä kuuntelemaan sitä laulua, jonka hän tuli vahingossa valinneeksi. Toisaalta, odotus tekee toivotusta kappaleesta vielä entistä suuremman.

Jukeboksin mekaaninen toimintatapa luo syvän siteen laulun ja ihmisen välille. Arvostava suhde kasvaa entisestään, kun jukeboksin kansi säännöllisesti avataan ja levyt puhdistetaan yksi kerrallaan. Rosoisuus kuuluu asiaan, mutta pölyttyä klassikoiden ei tässä soittimessa tarvitse.

Jo vuosikymmenten ajan käyttäjiänsä arvokkaasti palvellut jukeboksi on kelpo toveri, jonka kulkeutui kotiimme nyt jo edesmenneen perheystävän kautta. Vuosien saatossa Elviksen kappaleet vaihtuivat manserokkiin ja nyt soitin on täynnä Juicea ja muita paikallisia klassikoita. Ainoan poikkeuksen tekee Gabrielle, joka hienovaraisista vihjailuista huolimatta ei ole vieläkään saanut siirtyä arkistojen aarteeksi.

Kun ajoittain vaihtuva seurueemme istuutuu jukeboksin äärelle, oppii jokainen kuulija toisistansa jotakin uutta. Minä soitan Juicen Lamminpään ja kerron, kuinka tärkeä rooli kaupunginosilla on tarinoissamme. Pikkuveli valitsee Tapparan miehen ja isä jälleen tuon iänikuisen Gabriellensa. Kuulemme taas saman tarinan siitä, kuinka ruotsalaiset veikkoset levyttivät saman laulun usealla eri kielellä. Taisivat tykästyä tekeleeseensä. Ja me nyökkäillemme, vaikka olemme kuulleet saman kertomuksen jo moneen kertaan.

Jo vuosien ajan autotallin nurkassa ylväästi seissyt levyautomaatti on nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Tässä se seisoi, kun minä istuin maassa ja nojasin sen lasiseen reunaan, päätäni pudistellen. Tässä se seisoi, kun laitoimme tanssiksi ja lauloimme yhteislauluna norjalaisen villapaidan. Tässä se seisoi, kun ihmisen ikävä toisen luo sai uuden merkityksensä. Ja tässä se seisoi, kun viimein oli aika lähteä, palatakseen myöhemmin takaisin.

Kappale 180 on jukeboksin soitetun kappale, sillä sen soittamisesta tuli joitakin vuosia sitten minulle päivittäinen tapa. Lukuisten viikkojen ja mietteliäiden iltojen taustalla yksinäisessä autotallissa soinut laulu voimistui jokaisella soittokerralla entisestään. Mitä enemmän aikaa kului, sitä useammin minäkin pakenin sen myötä unelmiini.
Kuin huomaamattani veivät viikot minua yhä syvemmälle laulun tekstiin ja sain ymmärtää sen riimien taakse kätkeytyvän viisauden. Ja eräänä iltana, kun aika viimein oli oikea, sain tuon jukeboksin vierellä oppia, kuinka ensisijaisen tärkeää on toisinaan laulaa koko keuhkojensa voimalla: olen elävä ja kuollut, uskon ainoastaan rakkauteen.

Eräänä lauantai-iltana, muun seurueen jo lähdettyä omille teillensä, jään minä vielä hetkeksi soittamaan musiikkia. Mutta juuri kun alan tekemään lähtöä, syttyy soittimen päälle kutsuva valo. Vielä on yksi soittokerta jäljellä. Minä käännyn takaisin ja näppäilen ulkomuistista tutun numerosarjan. Vaikka olen jo vuosia vanhempi, elää käynnistysnapin painamisessa edelleen sama jännitys.

Kaikki elämäämme sattuneet surut ja vastoinkäymiset kuljettavat meitä kohti tarinamme tärkeintä päämäärää. Kuten elämä itsessään, muuttuu laulujenkin murhe kerran voimaksi sisällemme. Silloin laulu kaikuu uudella tavalla ja surumielisestä sävelestä tulee ylväs voitonmarssi.

Ja niin tuossa aivan tavallisessa lauantai-illassa tapahtuu jotakin hyvin ihmeellistä. Vaikka jukeboksi seisookin hiljaa paikallansa, tietää se saman kuin minäkin. Tänä yönä sankarit murtuneet viime syöksyyn ponnistaa.

Näppäilen tutun numerosarjan: yksi, kahdeksan, nolla. Sydämeni hakkaa ja pidätän hengitystäni. Ratas liikkuu tarkasti, napaten levyn pienestä väliköstänsä.

Ja juuri kun neula osuu levyyn, minä huokaisen jännityksestä.

  

Juicen kuolemasta tulee perjantaina 24.11. kuluneeksi yksitoista vuotta. Jukeboksi soi silloin entisessä Leenassa ja Pekassa, Rautatienkadun Scandic Cityssä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja jokainen halukas pääsee soittamaan jukeboksista oman suosikkinsa. Tarjolla myös livemusaa.
 

Mun Manse 22.11.

Keskustelu 22.11.