Uutiset

Business Battlen teemana valta ja johtajuus

Mikko Kuitunen (vas.) ja Samuli Korhonen odottavat kovia väittelyitä.

Kolmatta kertaa pidettävä Business Battle pureutuu tänä vuonna vallan ja johtajuuden ytimeen. Kahden edellisen vuoden voittaja Mikko Kuitunen ja järjestävän tahon edustaja Samuli Korhonen kävivät kertomassa tämän vuoden teemasta.

Business Battlen teemana valta ja johtajuus

 Valtakunnallinen yritysjohdon asiantuntijatapahtuma Business Battle käydään kolmatta kertaa tänään Tampereella. Liike-elämän vaikuttajat ottavat ajankohtaisista aiheista verbaalisesti mittaa toisistaan aseinaan asiantuntijuus ja kokemus. Tapahtuman teemana on tänä vuonna valta ja johtajuus.

Tapahtumapaikkana toimii jälleen Hotelli Torni. Päivätapahtuma pidetään klo 12 - 17. Illalla pidetään vielä jatkot, joilla jaetaan mm. mainonnan Jujuprix-palkinto. Esiintymässä ovat stand up -koomikko Riku Sottinen, Reino Nordin ja DJ Infekto.

Sekä päivä- että iltatilaisuuteen myydään lippuja ovelta.

Samuli Korhonen ja Mikko Kuitunen aamuvieraana 13.10.