Mun Manse

Kalevankankaan kansallisaarre

Satavuotiaan Suomen juhlavuonna etsitään suomalaisille tärkeimpiä kansallisaarteita. Kun minulta kysyttiin omaa suosikkiani, osasin antaa vastauksen siltä istumalta – siitäkin huolimatta, että vastaukseni saattoi herättää pientä ihmetystä.

Kalevankankaan kansallisaarre

 Satavuotiaan Suomen juhlavuonna etsitään suomalaisille tärkeimpiä kansallisaarteita. Kun minulta kysyttiin omaa suosikkiani, osasin antaa vastauksen siltä istumalta – siitäkin huolimatta, että vastaukseni saattoi herättää pientä ihmetystä. Minulle rakkain kansallisaarre on Kalevankankaan hautausmaa.

Vietin jo lapsena paljon aikaa hautausmailla, ihmetellen ja tutkiskellen näkemääni. Arvostava suhtautumiseni on vuosien saatossa kasvanut entisestään. Hiljaisuuden keskellä elää sanaton viisaus, joka kaikuu maallisten murheiden ylitse.

Kulkiessaan Kalevankankaan lävitse, tulee ihminen tehneeksi elämänmittaisen matkan tarinoiden ja kulttuurin äärelle. Kalevankankaan historia pitää sisällään sodan julmuutta ja rauhanajan uudelleenrakentavaa lempeyttä. Mutta vaikka aika muuttaakin hautarivejä, voi taiteen pysyvyyden tuntea: hautausmaan arvokkaassa hiljaisuudessa lepäävät monet kaupunkimme tärkeimmistä taiteentekijöistä, kuten Lauri Viita, Sara Hilden, Eeva-Liisa Manner, Acre Kari ja Juice Leskinen. Näiden puiden alle ovat laskeutuneet sanataiteemme tärkeimmät juuret.

Hautausmaalla on myös elämää. Alkusyksystä Kalevankankaan hautausmaalla järjestettiin hautausmaakierros, joka osoittautui omalla kohdallani kuluneen vuoden kauneimmaksi tapahtumaksi. Kierroksen idea oli uudenlainen: hautausmaan porteilta sankarihaudoille käynyt kynttiläkulkue pysähtyi tamperelaisten taiteilijoiden haudoilla, missä runoilijat, näyttelijät ja muusikot lukivat ja lauloivat edesmenneiden taiteilijoiden teoksia.

Kierros alkoi Väinö Linnan haudalta, siirtyen Yrjö Jylhän, Lauri Viidan ja Eeva-Liisa Mannerin sanojen siivittämänä aina Karjalaan jääneiden muistomerkille ja sittemmin sankarihaudoille, missä kuoro lauloi Maamme-laulun. Hautojen ylle laskeutuneet sanat kaikuivat syysillassa arvokkaasti ja kauniisti.

Hautausmailla lausutuissa runoissa piilee ajan ihmeellisyys. Minulle taiteen tehtävä on kulkea kuolevaisuutemme ylitse. Jättää maailmaan sellaisia sanoja ja ajatuksia, jotka kestävät ajan liikettä ja ihmisyyden muutoksia. Ne ovat lauseita, jotka herättävät meissä vuosisatojenkin jälkeen tunteen siitä, että joku on tuntenut myös meidän pelkomme ja ilomme.

Kun Väinö Linnan haudalla luetaan sanoja, joita taitelija itse on vielä eläessään vaalinut, kulkee päivä kierroksensa. Silloin taide toteuttaa tehtävänsä ja kulkee ylitse maallisen kuolevaisuuden.

Kalevankankaan hautausmaa on kulttuuriaarre. Kun ihminen kulkee lävitse hiljaisen hautausmaan, ymmärtää hän, ettei yksikään elämä ole toista pienempi tai suurempi.

Lopulta me olemme kaikki tässä. Yhdessä.

Mun Manse 4.10.

Keskustelu 4.10.