Mun Manse

Laukontorilta avaruuteen!

Yksi aikuisuuden parhaista etuuksista on asioiden kääntäminen päälaelleen. Totuttuihin maneereihin tulee tarpeellisia uudistuksia, jos nauttii jäätelön ennen aamiaista, ostaa kennollisen suklaamunia itselleen ja menee elokuviin ennen lounasta. Tampereella kaikki tämä on mahdollista, ellei jopa suotavaa.

Laukontorilta avaruuteen!

Yksi aikuisuuden parhaista etuuksista on asioiden kääntäminen päälaelleen. Totuttuihin maneereihin tulee tarpeellisia uudistuksia, jos nauttii jäätelön ennen aamiaista, ostaa kennollisen suklaamunia itselleen ja menee elokuviin ennen lounasta. Tampereella kaikki tämä on mahdollista, ellei jopa suotavaa.

Jos Kehräsaaren elokuvateatteri Niagara olisi ihminen, olisi se David Bowien kaltainen, valtavirrasta poikkeava ja ikuisesti yllättävä. Idyllinen, yhden salin teatteri tekee elokuvasta elämyksen. Kokemuksesta karsitaan kiireisen ajan tuntomerkit, kuten mainokset ja kännyköiden valonäytöt. Elokuvateatterin sivuilla kirjoitetaan, ettei elokuvan aikana tarvitse kiirehtiä minnekään.

Samasta asiasta muistutettiin myös Tulipunaisessa kyyhkysessä, jonka omassa suosikkikohtauksessani Tauno Paloa ihastuneesti katseleva nuori neito huokaisee: kyselisin kelloa, mutta eihän ajalla ole väliä.

Minä nautin siitä kurittomuudesta, jota toisinaan tunnen poiketessani elokuviin keskellä kiireisintä päivää. Vain harva arkipäivän kokemus tarjoaa samanlaisen elämyksen, kuin se taite, jossa hektisen pääkadun hälinä vaihtuu salin pimeydessä kerrottuun tarinaan.

Otin aamuelokuvat tavakseni viitisen vuotta sitten, osallistuessani ensi kertaa Senioreiden elokuvafestareille. Iltatähti-vilmivestivaali on Harri Hollin, Sumeliuksen senioriklubin ja Pirkanmaan Elokuvakeskuksen järjestämä elokuva-juhla, joka esittelee vaihtelevia elokuvia viikon ajan. Holli on kertonut, että tapahtuman nimestä huolimatta ovat kaikki tervetulleita, ikään katsomatta. Siksi minäkin olen ottanut asiakseni osallistua senioreiden filmifestareille joka vuosi.

Vaikka aamupäivällä katsottu elokuva on jo kokemus itsessään, en voi olla ihastumatta elokuvakerhoon, jonka festivaaleilla näytetään uusien ensi-iltojen lisäksi nostalgisia hahmoja aina Rautavaarasta Komisario Palmuun. Siinä menee raja, jota paremmaksi on mahdotonta laittaa.

Harri Holli kuvailee filmifestarien syvintä olemusta kauniisti: Me ikääntyvät olemme kokeneet hyvinkin erilaisia tunnetiloja elokuvateattereissa elämämme varrella. Siitä lienee jo tovi, kun hämärässä teatterissa pidimme ystäväämme kädestä. Iän myötä riittänee, kun tulee kaverinsa kanssa katsomaan elävää kuvaa.

Se on ajatus, jota jokaisen on syytä pohdiskella. Vuosi vuodelta vanhetessamme voimme huomata, kuinka suuri merkitys on niillä tunteilla, joita kulttuuri meissä herättää. Elokuva yhdistää ja kuljettaa meidät toisen ihmisen luokse - toisinaan myös ihan konkreettisesti. Takarivillä vaihdettu käden kosketus saattaa aloittaa maailman suurimman liikkeen.

Vilmivestarit avataan tulevana maanantaina. Ensimmäisenä elokuvana esitetään oma suosikkini: Juri Gagarin - ensimmäinen avaruudessa. Vaikka tuo päivä on myös uuden kirjani julkaisupäivä, en malta olla aloittamatta aamuani Niagaran penkeillä. Ja miksei: hyvät tarinat alkavat usein avaruudesta.

Kuten Iltatähti, ei elokuvan tuoma hurmiokaan katso ikää. Elokuva on liike, jonka voima on kylliksi suuri kuljettaakseen meidät ylitse kaupunkien rajojen, maailman laitojen ja galaksien tähtipölyn.

Vaikken varsinaisesti olekaan suuren luokan maailmanmatkaaja, en silti pistä pahakseni pientä seikkailuretkeä Laukontorilta avaruuteen. Kapteenin paikalla istuvalla kosmonautilla on nimittäin maailmankuulu hymy ja melkoinen tarina kerrottavanaan. Alus nousee maanantaina, kello 11:30.

Vaikka eihän ajalla ole väliä.

Mun Manse 27.9.

Keskustelu 27.9.