Mun Manse

Samuli Putro - Valkoinen hetero

Muuttuvassa ja alati liikkuvassa maailmassa on minun osani olla se, joka rakastaa perinteitä ja menneiden hetkien katoavaista muistoa. Siksi minäkin olen luonut itselleni tapoja, joihin haluan palata.

Samuli Putro - Valkoinen hetero

Muuttuvassa ja alati liikkuvassa maailmassa on minun osani olla se, joka rakastaa perinteitä ja menneiden hetkien katoavaista muistoa. Siksi minäkin olen luonut itselleni tapoja, joihin haluan palata.

Eräs rakkaimmista perinteistäni syntyi osittain vahingossa, kun muutamia vuosia sitten kuuntelimme siskoni kanssa Samuli Putron samana päivänä ilmestyneen albumin. Levy oli ihmeellinen: sen suuri runous ja hellittämätön ikävä sai meidät jämähtämään hämmentyneenä paikoillemme. Ja ehkä ensikertaa yhteisen matkamme aikana me istuimme siskoni kanssa hiljaa ja itkimme yhdessä.

Vaikka me emme ikinä puhuneet siitä, taisimme kumpikin tietää, että jokin tuossa hauraassa hetkessä hoivasi ja puhalsi kummankin meidän haavoja. Samuli Putron ’Taitekohdassa’ kuuluu edelleen niihin albumeihin, joita kuuntelen vain sen arvoa kunnioittaen: hiljaa ja rauhassa, jokaisen lauseen kuin lahjaksi saaden.

Siksi olikin vain suotavaa, että Putron uuden levyn ilmestyminen oli merkitty jo hyvissä ajoin kalentereihimme. Iltapäivällä laskin jo tunteja. Piti kuitenkin olla maltillinen: jostakin syystä sanat ovat kauneimmillaan hämärässä. Ja niin illan pimetessä me - minä, siskoni ja äitimme - istuuduimme hämärään huoneeseen, pienen pöytävalon vierelle. Ohjeet olivat selkeät: laulun aikana ei saa puhua. Täytyy kuunnella ja arvostaa sitä, mitä kirjoittaja on kirjoittanut.

Samuli Putron ’Valkoinen hetero’-albumilta etukäteen julkaistut singlet antoivat meille syyn odottaa. Nimikkolaulu Valkoinen hetero  vetosi jo ilmestyessään paitsi minuun, myös äitiini. Se oli merkillinen laulu: sen säkeissä oli jotakin monimutkaista ja silti äärettömän yksinkertaista. Ehkä niissä oli todellisuus kerrottuna toisin. Myöhemmin julkaistu ’Matkamuistot’ toimitti taas osaltansa sitä ihmettä, jota taide toisinaan tekee. Se ilmestyi kuin sattuman kaupalla juuri samana yönä, jolloin pääsin sairaalasta kotiin. Kun Putro kirjoittaa: ’se valpas joka löytää arvettoman naisen, on löytänyt koneen’ uskaltauduin minä ensikertaa leikkaukseni jälkeen painamaan yössä pääni tyynyn sisään ja itkemään ääneen. Vaikka tekstissä onkin paljon Putromaisia kielikuvia, tuntuivat sen sanat itsessään lempeiltä ja hoivaavilta. Tuo laulu teki teon, jota todellisen taiteen on määräkin tehdä: se veti kokijansa lämpimään syleilyyn ja oli kuin sanovinaan: et ole yksin tässä maailmassa.

Samuli Putrolla on poikkeuksellinen kyky kertoa tarinoita. Hänen laulunsa ovat suuria runoja, jotka ovat kuitenkin tarpeeksi pieniä puhuakseen aivan tavallisista ihmisistä. Jos sinä olet koskaan ollut surullinen, epävarma, onnellinen tai pelokas – nämä laulut kertovat sinusta. Jokainen niistä. Kuulija on aina tarinan sankari, tavalla tai toisella. Ehkä meissä kaikissa elää sama ikävä. Olemmehan me ihmisiä tässä oudossa hetkessä.

Ja vaikka tämä levy eroaakin edeltäjästään, on siinä silti voimakkain ja tärkein osanen varmassa tallessa: sen riveissä kuuluu kirjoittajansa vilpitön rohkeus. Rohkeus, joka uskaltaa kirjoittaa siitä, miltä naisista tuntuu miesten kutsuessa heitä tytöiksi ja toisaalta rohkeus, joka haaveilee vielä yhteisestä kävelyretkestä sanoen: ranteessas’ ois vaakasuora arpi, kuin lahja joltain jumalalta.

Kuukausi vaihtuu vasta maaliskuuksi ja silti minä tiedän ehdottoman varmaksi sen, että käsissäni on jo nyt vuoden hienoin ja onnistunein albumi. Minä tiedän sen siksi, että levyn päättävä raita 'Kävelylle', on ihmeellisintä mitä minä olen vuosikausiin kuullut. Se on olemassaolollaan niin poikkeuksellinen, erikoinen, rajoja ja sääntöjä rikkova, että minä kutsuisin sitä täydelliseksi, ellei runous olisi aina epätäydellisyydessään kauneinta. Minä haluaisin kuvittaa teille kaikki ne tunteet, jotka kappale minussa herätti, mutta jättääkseni teille seikkailunvaraa, minä tyydyn kertomaan sen olevan yksi hienoimmista lauluista, joita olen koskaan kuullut.

Minä kehotan jokaista lukijaani istumaan tänään alas, sammuttamaan valot ja kuuntelemaan tämän albumin sen ansaitsemassa hiljaisuudessa. Tämän teoksen äärimmäinen todellisuus ja rehellisyys tulee ruokkimaan sinun sieluasi voimakkaammin kuin tämän ajan nopea pikataide, joissa tunteet riimitellään sattumanvaraisesti loppusointujen mukaan. Ja kun levy viimein kääntyy viimeiseen raitaansa, tulet sinäkin kuulemaan jotain sellaista, mitä tällä rahanjanoisella ja statuksenkipeällä aikakaudella ei ole enää aikoihin osattu tehdä.

Ja jos sinä olet kuten minä, sinäkin puhkeat sen ymmärrettyäsi itkuun.
Se on taiteen tehtävä. Herättää meissä eloon jotakin, jonka luulimme jo kauan sitten kadonneen.

- -

Samuli Putro – Valkoinen hetero
*****