Mun Manse

Kirjat, joista en luovu

En liioittele liiaksi kertoessani, ettei juuri mikään ylitä kirjallisuuden merkitystä elämässäni. Kirjat ovat olleet ystäviäni pidempään kuin juuri kukaan nyttemmin tuntemistani ihmisistä.

Kirjat, joista en luovu

En liioittele liiaksi kertoessani, ettei juuri mikään ylitä kirjallisuuden merkitystä elämässäni. Kirjat ovat olleet ystäviäni pidempään kuin juuri kukaan nyttemmin tuntemistani ihmisistä. Kirjallisuus on rakkauteni kohde, kysymys ja vastaus – koko universumin kokoinen todellisuus, jota saan kiitollisesti hengittää. Kirjat ja sanat ovat minulle harrastus ja elämäntapa, jotakin sellaista, jonka kanssa olen solminut elämänmittaisen kumppanuuden.

Minua pyydettiin joitakin vuosia sitten kirjoittamaan lista suosikkikirjoistani. Jouduin tuolloin kohteliaasti kieltäytymään, sillä kuten vastuuntuntoinen vanhempi, en minäkään voi asettaa tärkeysjärjestykseen rakkaimpiani. Satavuotiaan Suomen kirjallisuushaasteiden nimissä olen kuitenkin päätynyt pitkissä (ja syvällisissä) pohdiskeluissani luomaan listan kirjoista, joista en halua luopua. Olkoot se joviaali puolimatkan ratkaisu: tervehdys heille, jotka tuntevat kuten minäkin tunnen.

Kirjojen ystävät: mikäli ette ole nautiskelleet vielä näitä klassikkoja, suosittelen teitä tekemään sen mitä pikimmiten. Seison taakumiehenä elämänlaadun parantumislupauksen takana.

Kirjat, joista en luovu. Osa 1.

1. Arvi Kivimaa: Sydämen levottomuus
(Otava, 1954)

Sydämen levottomuus on suurin syy sille, miksi minusta tuli (monien sattumusten kautta) runoja julkaissut kirjoittaja. Se on kivulias ja rehellinen, lohduton ja ajoittain myös täysin valoton kirja. Se on runous itsessään, sillä sen kertoja on virheetön virheissään. Jos sinä olet koskaan pelännyt tai surrut, lue tämä kirja.

2. Mika Waltari: Suuri illusioni
(WSOY, 1928)

Lähtökohtaisesti rakastan kaikkea sitä, mitä Waltari on koskaan kirjoittanut. Suurimman merkityksen merkityksen on kuitenkin antanut Waltarin runo ’Nuoruus’, jonka säkeet kuuluvat myös tämän kirjan riveissä. Kirjan tarina on mystisen kaunis, nuoruuden kesäyön kepeä ja silti elämänkokoisen ikävän painama. Se on kaunis kirja, jonka ulosanti on poikkeuksellista, ihmeellistä. Se on tarina, jonka näkee kuvina mielissään: ja niin helsinkiläiset kadut muuttuvat Laukontorin öiksi ja kertojaksi tulee jokin minussa itsessäni. Waltari on kirjoittavana kertojana suurempi, kuin kukaan muu.

3. Edgar Lee Masters: Spoon River Antologia
(Macmillian&Co, 1915. Suomennos Arvo Turtiainen, julkaisijana Tammi)

Spoon River on suosikkikirjani. Se on kaunein ja samalla väkevin koskaan lukemani kuvaus siitä, mitä on olla ihminen. Kirjan tarina on nerokas, eikä sitä voi verrata mihinkään, mitä on koskaan kirjoitettu. Spoon Riverin tarina on kokonaisen maailman kokoinen ja sen syvin oivallus on kauneinta, mitä ihminen voi matkallaan oivaltaa. Jos minun tulisi  lopun ikäni lukea vain yhtä kirjaa, olisi minun valintani Spoon River Antologia. Sillä tavallaan: se on kirja, jonka sisällä elävät kaikki muut maailman kirjat. Ja se on tarina, jonka sisällä on kaikki se, mitä meissä ihmisinä on surullista ja kaunista.

Kepein käsin (mutta hyvin vakavalla varmuudella) vie listani seuraavien suosikkien myötä meidät Tšekkoslovakian kautta takaisin Tammerkoskeen, minkä laaksokssa tyynnymme suvannoksi aina seuraavaan viikkoon asti.

Kirjoissa on kaikki.

Pysykää kuulolla!