Mun Manse

Minä olen muistanut

Eräs hallitsevin luonteenpiirteeni on asioihin ihastuminen. Löydettyäni asian, joka herättää minussa voimakkaan ihastuneita tunnetiloja, otan määrätietoiseksi suunnitelmakseni asiasta paasaamisen. Edellisellä viikolla täytin ystävieni inboxit ilmoituksella, joka ei jättänyt neuvottelun varaa: tässä on vuoden paras cover.

Minä olen muistanut

Eräs hallitesevin luonteenpiirteeni on asioihin ihastuminen. Löydettyäni asian, joka herättää minussa voimakkaan ihastuneita tunnetiloja, otan määrätietoiseksi suunnitelmakseni asiasta paasaamisen. Edellisellä viikolla täytin ystävieni inboxit ilmoituksella, joka ei jättänyt neuvottelun varaa: tässä on vuoden paras cover.

Tiedän Jarkko Aholasta hyvin vähän. Toisaalta, ne asiat jotka olen vuosien mittaan kerännyt päähäni, auttavat minua muodostamaan hänestä varsin positiivisen mielipiteen. Vakavaeleinen mies on lahjakas ja mahdollisesti hyvin herkkä. Hän todella lukee ja sisäistää tekstin, jonka myöhemmin laulaa. Se ei ole nykyään itsestäänselvyys.

Edu Kettusen kirjoittama ja Kim Lönnholmin tunnetuksi tekemä ’Minä olen muistanut’-balladi on ollut ystäväpiirissäni kiistanalainen väittelemisen aihe jo vuosia ajan. Tai no, minulle asia on alusta asti ollut täysin selvä: tämä kappale on nerokas. Luen kappaleen tekstin kuin vireettömän runon. Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, suruna sielussain. Se on uskomattoman kokonaisvaltainen lause. Suruna sielussain - kuinka voimakas ja hieno ilmaisu – lukuisten ylistysten arvoinen.

Jostakin syystä kappale ei kuitenkaan ole koskaan saanut sitä arvoa, jonka olisin sen suonut saavan. Se ei ole löytänyt paikkaansa niissä ikivirheissä, jotka Lapin kesän lailla puhuttelevat juuri meitä. Tokihan kappale on saanut myös arvostusta. Asiat eivät koskaan ole aivan näin mustavalkoisia- antakaa siis anteeksi dramaattisuuteni, minähän kerroin, että suhtaudun ihailemiini asioihin toisinaan liioitellulla voimakkuudella.

Ne lukuisat tahot, joiden kanssa asiasta olen kiivasta väittelyäni käynyt, toteavat kuitenkin kappaleen hieman tragikoomiseksi ja hölmöksi, suomalaiseksi valitusveisuksi, jossa mies on täysi reppana. Voihan siinä olla perääkin – ehkä joidenkin mielestä tuntemamme versio saattaa olla hieman vaisu, anteeksipyytävä ja hiljainen. Ehkä siitä ei aivan täysin välitykään se tuska, joka sen hienoissa säkeissä todellisuudessa piilee.

Ja sitten jostakin saapuu Jarkko Ahola. Voimakkaan tunteikas tulkitsija, joka saa halutessaan miehetkin kuuntelemaan joululauluja.

Jarkko Aholan 18.11 julkaistavalta ’Romanssi’-albumilta juuri julkaistu single on vastaus kaikkiin niihin hetkiin, joissa en ole saanut väittelytovereitani vakuutetuksi. Se on täydellinen tulkinta, jonka jokaisen äänenpainon tuska iskee kuuntelijansa kasvoille pelottavalla voimalla.

Hyvä kappale on kulttuuriteko. Se on ilmestys, joka onnistuessaan saa ihmisen tuntemaan jotakin sellaista, mitä hän ei muuten osaisi tai muistaisi tuntea. Minä olen rakastanut tätä kappaletta aina ja käyttänyt lukuisia iltoja sen pureskelemiseen. Jarkko Aholan versio onnistuu kuitenkin tuomaan luokseni vielä jotakin uutta. Surun ja ikävän lisäksi se nostaa pintaan ajatukset anteeksiannosta ja anteeksipyytämisestä. Siitä, miltä mannermainen tuska voi lopulta tuntua myös toisessa ihmisessä - ei aina vain minussa itsessäni.

Kaikista pieninkin askel kohti inhimillisempiä tunteita on avain parempaan maailmaan. Ja juuri siksi minä aion ostaa tämän albumin ja kuunnella puhki ne säkeet, jotka minua näin syvästi  värisyttävät.