Mun Manse

Suuri juhlapäivä

Jos nimi on enne, lienee Kahvila Runo alku paljolle hyvälle. Pidänhän minä niin runoista kuin kahvistakin – molemmista samankaltaisesti, perinteisenä ja tarvittavan mustana.

Suuri juhlapäivä

Jos nimi on enne, lienee Kahvila Runo alku paljolle hyvälle. Pidänhän minä niin runoista kuin kahvistakin – molemmista samankaltaisesti, perinteisenä ja tarvittavan mustana.

Aleksis Kiven päivän rutiinini ovat tarkoin hiottuja. Päämääräni on harhailla päämäärättömästi, istahtaa milloin minnekin ja lueskella laukkuun pakkaamiani kirjoja. Nerokas idea sai vuosia sitten alkunsa pienestä kummipojastani, jolle oli annettu valtuudet pakata itse reppunsa kesäretkelle. Tolkuttoman painavan repun salaisuus selvisi vasta Padasjoella – kummipoikani oli pakannut retkelle mukaan pelkästään kirjoja, kokonaiset kymmenen kappaletta. Maltillinen kummipoikani istuikin kanssani mökkilaiturilla koko päivän, lueskellen ja välillä lukemaansa ihmetellen. Hyvin nopeasti kävi selväksi: pikkukaveri on jo varhain hoksannut hyvän elämän salaisuuden. (Vaikka se hieman repussa painaisikin).

Suomalaisen kirjallisuuden päivä on minulle kuin jouluaatto. Oikeastaan, se saattaa olla jopa aavistuksen ihanampikin, puuttuuhan siitä tarpeeton kiire ja lahjarumba. Vielä mitä - suomalaisen kirjallisuuden päivä on kuin lahja itsessään.

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden, sekä kulttuurin päivää juhlitaan tänään ansaitusti Kahvila Runossa. Niin, Runossa lausutaan runoja – aivan kuten asiaan kuuluukin. Kiveä, Leinoa, Viitaa, Hellaakoskea ja Paloheimoa, juuri sitä me syksyä kohti astelevat kansalaiset tarvitsemmekin. Lausujalistakin on lupaava: lavalla kuullaan Antti Tiensuuta, Mikko Laurosta ja Henry Räsästä. Kielemme kauneimpia kukkasia poimitaan iltakuudesta alkaen. Minäkin lupaan olla paikalla, ellen sitten eksy kirjoineni Tammerkosken penkiltä toiselle, toreilta Hämeenpuistoon ja sieltä aina Pispalanharjulle asti. Eihän sitä koskaan tiedä.

Kirjoittihan päivänsankarimmekin Seitsemässä veljeksessään: parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön se sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.