Mun Manse

Minä & Lamminpää

Helen Keller on sanonut, ettei onnellisuutta tavoiteta mielihyvän tavoittelulla, vaan olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle. Ostaessani nakkisämpylän voin vakuuttaa olevani jälkimmäisellä asialla. Etenkin, jos ollaan Lamminpäässä.

Minä & Lamminpää

Helen Keller on sanonut, ettei onnellisuutta tavoiteta mielihyvän tavoittelulla, vaan olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle. Ostaessani nakkisämpylän voin vakuuttaa olevani jälkimmäisellä asialla. Etenkin, jos ollaan Lamminpäässä.

En ole järin hyvä kokki, eikä minulla ole mittavaa kulinarista tietämystä. Toisaalta, perinteiden ja kaupunginosa-aarteiden vaalimisesta minulla on sitäkin enemmän kokemusta. En häpeile tunnustaa rakkauttani: olen jopa ylpeä lempeästä suhteestani grillikioskeihin. Ostaessasi nakkisämpylän, ostat lisämausteiksi perinteitä, historiaa, suomalaisia aarteita ja yhteisöllisyyttä. Niin, ja onhan siitä iloa yrittäjällekin.

Vaikka Pispala onkin maailma pienoiskoossa, joudun tunnustaa myös satunnaiset karkumatkani Lamminpäähän. Kuin varkain, pimenevissä illoissa, on matkani käynyt kerran jos toisenkin Ylä-Grillille. Asiaa on turha kuorrutella, totuus on harvinaisen yksinkertainen: Ylä-Grilli on poikkeuksellisen hyvä grilli. Siinä se.

Oikeastaan kaikki alkoi siskostani. Hän kertoi grillistä minulle, sitten ystävillemme. Kuin huomaamattamme olemme tulleet luoneeksi mukavan tradition.(Niin, eikö jokainen tapa johon liittyy kebabmuki, ole automaattisesti mukava tapa!)

Ajaessamme sunnuntai-iltana kotiin ymmärsin asian tärkeyden. Ihana ruoka, iloiset myyjät, nakkikioskikulttuurille uskollinen miljöö – kaikki pienet seikat luovat suuren kokonaisuuden, joka ystävien kanssa kootuksi perinteeksi muodostuessaan tekee elämästä aina entistä ihanamman tuntuisen.

Kulinaristi-ystäväni puhuvat elämyksestä. Olkoot, ettei tyylipisteitä jaeta kun ketsupit on jo paidalla. Uskokaa silti makkaraperunoiden ystävää, joka vakuuttaa:

Ylä-Grillin luukulta tarjottu ilo on sitä itseään. Se on elämys.