Mun Manse

Kun kaikki meni pieleen

Jos kirjoittaisin päiväkirjaani samanlaisella dramaattisuudella kuten sitä teini-ikäisenä kirjoitin, saattaisi edellisen viikon tekstini alkaa mahtipontisesti: rakas päiväkirja, eilinen oli kesän parhain päivä.

Kun kaikki meni pieleen

Jos kirjoittaisin päiväkirjaani samanlaisella dramaattisuudella kuten sitä teini-ikäisenä kirjoitin, saattaisi edellisen viikon tekstini alkaa mahtipontisesti: rakas päiväkirja, eilinen oli kesän parhain päivä. 

Ihmeellisimpien päivien salaisuus piilee erikoisessa oivalluksessa: täydellisessä päivässä on paljon epätäydellisyyttä. Oli kiire ja valitsin huonot vaatteet. Tunti suoraa tietä, eikä yhtäkään hyvää biisiä autoradiossa. Kolme ystävää, eikä kukaan keksi yhtäkään kuolematonta vitsiä. Keikka ehtii alkaa ennen saapumistamme. Juuri kun voisi olla hauskaa katoaa toinen ystävistä puhumaan puhelimeensa ja missaa parhaat biisit. Lähtiessämme etsimisreissulle jää kaksi viimeistä kappaletta meiltäkin kuulematta. Paluumatkalla on hiljaista. Piuhat eivät edelleenkään toimi, taas tyydytään rätisevään autoradioon.

Mutta toisaalta. (Niin, onneksi on myös olemassa sana ’toisaalta’). Täydellisten päivien epätäydellisyys haastaa meitä näkemään. Kiireessä valitsemani huonot vaatteet muistuttavat minua tärisevin käsin otetussa valokuvassa siitä, etteivät kuluneet kesät ole vieneet pois uskallustamme heittäytyä spontaaniin ideaan. Tunti suoraa tietä, jonka taustalla oranssi aurinko laskee pellon taakse, saa kauneudessaan jopa autoradion livin on a prayerin kuulostamaan taianomaisen järkevältä. Ja jos kolmesta ystävästä kukaan ei tänään keksi yhtäkään kuolematonta vitsiä, saadaan siitä seikasta myöhemmin jo vitsi itsessään. Ja myönnettäköön: se keikka, jonka eturiviin sännätään yleisön seasta vasta toisen biisin kohdalla, saa sydämen hakkaamaan hieman kovempaa. Ja toisaalta - se keikka, jonka viimeiset säkeet jäävät kuulematta, toimii hyvänä muistutuksena siitä, kuinka tarina jatkuu vain, jos sitä ei vielä päätetä.

Ja kun paluumatkalla takapenkillä jo nukahdetaan, pystyy etupenkkiläinen kuulla autoradiosta (johon piuhojen puuttumisen vuoksi oltiin jouduttu tyytymään) kuinka Tampereen kyltin kohdalla tuttu ääni laulaa: silmämme avataan ja suljetaan, me maailmanpyörällä kuljetaan.

Universumi, sinä ja sinun hölmö, pettämätön huumorintajusi.