Futis

Ilves pelasi Interiä vastaan tasapelin Tammelassa

Tuore hankinta Yoro Ly lämmittelemässä toista puoliaikaa varten. (Kuva: IlvesEdustus -twitter)

Ilves päätyi lauantaina Tammelassa tasapeliin FC Interin kanssa. Ensimmäistä kertaa kuluvalla Veikkausliigakaudella Ilveksen ottelu päättyi maalittomana.

Ilves pelasi Interiä vastaan tasapelin Tammelassa

Ilves sai Tammelassa lauantaina vastaansa FC Interin Turusta. Tamperelaisilla oli allaan tasapeli PK-35 Vantaata vastaan, jonka peräsimestä oli vastikään siirtynyt Interin päävalmentajaksi Suomen maajoukkueessakin peliurallaan esiintynyt Shefki Kuqi. Kauden alussa pelaajamateriaaliinsa nähden alisuorittanut Inter oli vahvistunut myös toisella Kuqilla Njazin lähdettyä Vantaalta Turkuun isoveljensä mukana. Lisäksi Interin hyökkäyksen vahvistukseksi olivat hiljan liittyneet Lucas Garcia, Erfan Zeneli ja nuori Albion Ademi.

Ilves lähti otteluun ilman luottovahtiaan Mika Hilanderia, joka oli pelikiellossa korttitilin täyttymisen johdosta. Ilveksen maalinsuulla nähtiin vasta 19-vuotias Antti Kuusinen. Vaivojen sivussa pitämä Ilveksen Emile Paul Tendeng ja niin ikään alkuviikon PK-35 Vantaa – pelin huilannut kapteeni Antti Hynynen nähtiin jälleen tamperelaisten kokoonpanossa.

Ensimmäisellä puoliajalla edettiin suurelta osin tasaisissa merkeissä, joskin Inter rikkoi huomattavasti kotijoukkuetta enemmän, mutta maaleja ei noin 2700-päinen yleisö nähdäkseen saanut. Toiselle puoliajalle oman lisäsäväyksensä toi Tammelaan saapunut kaatosade, joka kasteli nurmen kauttaaltaan. Ajassa 69' Ilves teki ensimmäisen vaihtonsa; kentältä otettiin pois Mikael Soisalo ja tilalle asteli Ilves-debyyttinsä tekemään vasta seuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen tehnyt senegalilainen laitahyökkääjä Yoro Ly. Antto Hilskan tilalle vaihdettiin vielä Jonne Hjelm ja Emile Paul Tending antoi hyvän suorituksen tehneenä lopussa tilaa Yunus Sentamulle. Maaleja ei kuitenkaan ottelussa nähty,  ja ensimmäistä kertaa kuluvalla Veikkausliigakaudella Ilveksen ottelu päättyi maalittomana.

Tasapelitulos nosti Ilveksen sarjassa viidenneksi. Runsaasti otteluita elokuussa pelaavan Ilveksen seuraava pelireissu vie Lahteen 10.8. FC Lahden kohtaamisen jälkeen tamperelaiset pelaavat elokuun aikana vielä neljä ottelua.
 

Ilves-puolustaja Tatu Miettunen Mikko Aaltosen haastattelussa: