Mun Manse

Satamassa kuultua

Torstai-illassa niemen yli kantautuu iskelmä. Näsinneulan lempeässä huomassa se ottaa kauneimman muotonsa.

Satamassa kuultua

Torstai-illassa niemen yli kantautuu iskelmä. Näsinneulan lempeässä huomassa se ottaa kauneimman muotonsa.

Mustalahden satama, Mikko Alatalo  ja rakastetut säkeet. Kesä ei voi olla enempää läsnä. Sataman lavalla kuullut yhteislaulut ja sitä seurannut keikka ovat vasta alkusoittoa:  15-vuotias Tammerkosken Sillalla tuo musiikin keskustaan jo tänään, perjantaina.

Alatalon soittaessa paitsi soolouransa, myös Coitus Int:in aikaisia kappaleita, muistan jälleen kuinka kovaa nuo säkeet aikanaan kolahtivat ja miten lähtemättömän vaikutuksen se kaikki minuun teki. Hän hymyilee kuin lapsi  oli minulle silkkaa hurmosta. Se oli jotakin uutta ja rehellistä - ihmeellistä. Siitäkin huolimatta, ettei sen osuvin säe "hän saa tuntemaan, kuin oisin vain viidentoista vanha" vielä auennutkaan minulle. Viiteentoista oli vielä aikaa, olinhan vasta kolmentoista.

Viisitoistavuotias Tammerkosken Sillalla sitä vastoin tietää jo paljonkin siitä, miten elämää eletään. Taitoa löytyy myös satamasta. Tulevat viikot vietänkin vuoroin Keskustorilla, vuoroin Mustalahden satamassa - lavoilla nähdään muunmuassa Davea, Remua, Miljoonasadetta ja Popedaa.

Torstaina illan viimeiset säteet taittoivat Näsinneulaan. Lokkien huudot jäivät sointujen alle ja muistin Lauri Viidan kirjoittaneen: kesä jatkuu. Kesä.

Hyvää heinäkuuta!