Mun Manse

Jalkapallon taito ja Led Zeppelin

En tiedä jalkapallosta paljoakaan, mutta suosikkipelaajani pystyn nimeämään yhdeltä seisomalta: Matti Pitko, Harri Holli ja Ari ”Zico” Hjelm. Heitä yhdistää jalkapallotaitojen lisäksi hyvä huumorintaju ja taipumus lähimmäisten auttamiseen.

Jalkapallon taito ja Led Zeppelin

En tiedä jalkapallosta paljoakaan, mutta suosikkipelaajani pystyn nimeämään yhdeltä seisomalta: Matti Pitko, Harri Holli ja Ari ”Zico” Hjelm. Heitä yhdistää jalkapallotaitojen lisäksi hyvä huumorintaju ja taipumus lähimmäisten auttamiseen.

Merkittävimmän kosketukseni jalkapalloon sain muutamia vuosia sitten Reeperbahnilla, paikallisten fanien ottaessa meidät avosylin vastaan omintakeiseen jalkapallomaailmaansa. Käsitykseni jalkapallosta muuttui ratkaisevasti tuon viikon aikana, ystävällisten kaverusten esitellessä meille joukkueensa historiaa ja fanikulttuuria. Tapa, jolla he asennoituivat jalkapalloon, oli intohimoisuudessaan niin poikkeavaa, että heitä on helppo ymmärtää. St. Paulin fanit eivät pelkästään fanita – he elävät lajillensa. Muutamassa päivässä he onnistuivat tavoitteessansa: loppumatkasta minullakin oli musta pääkallohuivi.

St. Pauli on saanut ansaitusti kulttiseuran maineensa. Ratkaiseva tekijä löytyy faneissa, jotka toiminnallaan tukevat sitä aatetta, jonka ympärille joukkueen imago on rakentunut. St. Pauli on yksi maailman tunnetuimmista rasismia ja syrjintää vastustavista brändeistä. Joukkueella on Saksassa yli kymmenen miljoonaa fania ja maailmanlaajuisesti liki kaksikymmentä miljoonaa kannattajaa. Nämä ovat huikeita saavutuksia Bundesliigan kakkostason joukkueelle.

Ari ”Zico” Hjelm valikoitui suosikkipelaajakseni jo vuosia sitten, hänen potkaistessansa tohveli-höntsyissä kuin vahingossa avauspotkunsa niin kovaa, että tohveli lensi kentän toiseen päähän asti. Fanitukseni kasvoi entisestään kuullessani hänen pelanneen St. Paulissa - minun korvaani se kuulostaa lähes samalta asialta, kuin olisi päässyt Led Zeppelinin kitaristiksi.

Zico muistelee St. Paulin aikoja hyvillä mielin, vaikka ensikosketus joukkueen fanikulttuuriin oli tullut shokkina, kovaäänisten, mustiin pukeutuneiden fanien täyttäessä jokaisessa pelissä katsomon viimeisenkin penkin. Fanittaminen oli Reeperbahnilla erilaista kuin missään muualla: nahkatakkeihin pukeutuneet, tatuoidut fanit heiluttivat mustia pääkallolippuja ja lauloivat yhteen ääneen kovaäänisiä tunnuslaulujansa. Yleisö oli lähellä joukkuetta, faniryhmät istuivat vain metrin päässä kentästä.

Kuten tiedetään, kätkeytyy St. Paulin fanien omintakeisen ulkomuodon taakse kuitenkin joukko ihmisiä, joilla on hyväntahtoiset aatteet. Zico kertoo, ettei yleisössä nähty ikinä väkivaltaa – St.Paulin pelit ovat aina olleet yleisölle turvallinen paikka. Zico tiivistääkin fanittamiseen liittyvän ajatusmallinsa hyvin ajankohtaisesti: todellinen fani on kiinnostunut lajista, eikä tappelemisesta. EM-kisoissa tappeluita järjestävät katsojat eivät edusta lajin filosofiaa, joukkoihin pesiytyy usein vaan vääriä ihmisiä.

Zicon hienoon uraan mahtuu paljon mainitsemisen arvoista. Sadan maaottelun mies on palkittu paitsi parhaana pelaaja, parhaana valmentajana, parhaana maalintekijänä ja maajoukkueen parhaana pelaajana. Lukuisien mestaruuksien ja mitalien jälkeenkin hän on pysynyt vaatimattomana ja hyvänä tyyppinä, sellaisena jonka kanssa juttelee mielellään. Aika kuluu kuin huomaamatta futiksen filosofiaa kuunnellessa.

Otan sanani takaisin: Jimmy Page on mainio kitaristi, mutta tekikö hän ikinä maalia Brasilian,  jalkapallon viisinkertaisen maailmanmestarin verkkoon?  Niinpä.

 (Zico on vieraana FUN:in aamussa ensiviikolla. Siihen asti – viisaasti vesillä ja hyvää juhannusta!)