Uutiset

Taivaan tulet tänä kesänä Pyynikillä

Pyynikin kesäteatterin kesän 2016 näytelmänä nähdään tv:stä tuttu Taivaan tulet. Näytelmän on ohjannut ja dramatisoinut Olli-Matti Oinonen, jolle haastavinta oli typistää sarjan tuotanto muutaman tunnin näytelmäksi.

Taivaan tulet tänä kesänä Pyynikillä

Pyynikin kesäteatterin valtaa tänä kesänä Taivaan tulet, joka perustuu Timo Parvelan ja Kari Väänäsen käsikirjoittamaan samannimiseen tv-sarjaan. Pyynikille Taivaan tulet on näytelmäksi sovittanut ja ohjannut Olli-Matti Oinonen Kuopion kaupunginteatterista. Ensi-ilta on perjantaina 17.6.2016.

Näytelmä perustuu tv-sarjan aineistoon, mutta Pyynikillä keskitytään muutamaan juonikuvioon. Mukana ei myöskään ole kaikkia sarjan rooleja.  Oinosen mukaan materiaalia piti ankaralla kädellä karsia, jotta näytelmään saatiin aikaiseksi hyvä draama. 

Olli-Matti Oinonen 07.06.16