Uutiset

Cumulus juhlistaa Eppu Normaalin 40-vuotista taivalta valokuvanäyttelyllä

Koskikadun Cumulukseen on avattu Eppujen taivalta esittelevä valokuvanäyttely. Kuvat on ottanut Harri Hinkka, ja mukaan mahtuu myös ennennäkemätöntä materiaalia.

Cumulus juhlistaa Eppu Normaalin 40-vuotista taivalta valokuvanäyttelyllä

Tampereen Koskikadun Cumulus-hotellissa on avattu Eppu Normaali -valokuvanäyttely. Legendaarinen Eppu Normaali juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan ja juhlavuoden kunniaksi järjestetty näyttely tarjoaa faneille ainutlaatuisia välähdyksiä bändin uralta.

Hotellin aulaan ja ravintolaan sijoitetut 45 valokuvaa on ottanut Harri Hinkka, joka on lähes kahden vuosikymmenen ajan kuvannut Eppu Normaalin levynkansia ja virallisia promokuvia. Näytille tulee kuitenkin myös ennennäkemätöntä kuvamateriaalia yhtyeen pitkän uran varrelta. Suurin osa kuvista nähdään nyt ensi kertaa isossa koossa.

Näyttelyn valokuvat alkavat vuodesta 1999, jolloin Hinkka aloitti yhtyeen kuvaamisen Poko Rekords -levy-yhtiölle. Uusimmat kuvat on kuvattu näyttelyä varten tänä keväänä.

Juhlavuonna nähdään myös Eput-elokuva, joka saapuu valkokankaille loppuvuodesta. Eppu Normaalin juhlavuoden konsertti järjestetään 6. elokuuta Tampereen Ratinan stadionilla.

Valokuvanäyttely on auki elokuun loppuun saakka, ja sinne on vapaa pääsy.
 

Harri Hinkka ja Juha Torvinen (haastattelijana Juha Koivunen):