Uutiset

Neljänsuora –yhtyeen ensimmäinen oma konserttisaliesitys Tampereelle

Neljänsuora -yhtye pitää ensimmäisen oman konserttisaliesityksensä joulukuussa Tampereella. Neljänsuora juhlatuulella –konsertissa on luvassa hittikavalkadi yhtyeen pian 20-vuotisen uran varrelta.

Neljänsuora –yhtyeen ensimmäinen oma konserttisaliesitys Tampereelle

Neljänsuora –yhtye pitää ensimmäisen pelkästään oman  konserttisaliesityksen Tampere-talossa joulukuussa 2016. Neljänsuora juhlatuulella –konsertissa on luvassa hittikavalkadi yhtyeen pian 20-vuotisen uran varrelta.

Neljänsuoran laulaja Antti Ketonen kertoi oman ison konserttisalikeikan olleen haaveena siitä saakka, kun he olivat mukana Jari Sillanpään jäähallikiertueella kaksi ja puoli vuotta sitten. Juhlatuulella -konsertissa kuullaan tuttujen kappaleiden lisäksi pari joululauluakin joulun läheisyydestä johtuen.

Lohjalla vuonna 1998 perustettu Neljänsuora tunnetaan energisestä livemeiningistään. Yli 150 keikkaa vuodessa heittävä Neljänsuora on uudistanut musiikkiaan voimakkaasti tanssimaailmasta popimpaan suuntaan, jonka seurauksena se on saavuttanut yhä suuremmat yleisöt, levymarkkinat ja radiosoiton.

Neljänsuora juhlatuulella - konsertti pidetään Tampere-talon isossa salissa sunnuntaina 18. joulukuuta.
 

Antti Ketonen kertoo konsertista Marja Tuomisaaren haastattelussa