Mun Manse

Minä ja Zlatan

En haluaisi kehuskella, mutta näyttää epäilyttävästi siltä, että tässä kirjoittelee moninkertainen jalkapallomitalisti.

Minä ja Zlatan

En haluaisi kehuskella, mutta näyttää epäilyttävästi siltä, että tässä kirjoittelee moninkertainen jalkapallomitalisti. Ensimmäinen oikea harrastukseni TPV:n kaupunginosajoukkueissa toi nimittäin meille alle kymmenenvuotiaille mitalin jos toisenkin. Tarkemmin laskettuna niitä oli kaksi, hopea ja pronssi. Ensimmäinen hopea oli tietenkin näistä mitaleista ikimuistoisin. Tyhjänpäiväiseksi seikaksi jääköön se yksityiskohta, että tuossa nimenomaisessa turnauksessa joukkueita oli vain kaksi.

Minusta ei koskaan tullut jalkapalloilijaa, vaikka nappiksien kärjellä kentänlaidalle piirretyistä kuvista eritysmaininnan sainkin. Elämä on kuitenkin toistamiseen ohjannut minua jalkapallon äärelle niin potkimaan kuin katsomaankin.

Valokuvausmatka Saksaan vaihtui kädenkäänteessä jalkapallomatkaksi, sattuessani paikanpäälle pahimman jalkapallohuuman aikaan. Illan ottelua seurattiin jokaisella kadulla, jokaisesta mahdollisesta avonaisesta ikkunasta ja luukusta. Ihmiset vuoroin huusivat, vuoroin halasivat toisiaan. Suomalaiseksi jalkapallo-noviisiksi pärjäsin suhteellisen hyvin: sain monia uusia kavereita, vaikka kommunikaatiomme rajoittuikin saksalaisittain lausuttuihin ”Litmanen! Litmanen!”-fraaseihin.

Uusista saksalaisista jalkapalloystävistäni huolimatta olen tavannut parhaat jalkapalloihmiset Tampereella. Tietenkin. Esimerkiksi entiset jalkapallotähdet, Zico Hjelm ja Harri ”Hopa” Holli ovat niin mukavia kavereita, että heidän seurassaan viihtyy useammankin kerran. Huomionarvoisena seikkana kerrottakoon myös, että Hopa on tietämistäni ihmisistä ainoa, kenellä on oma elokuvakerhonsa.

Tampereen miellyttävimmän elokuvateatterin, Kehräsaaren Niagaran, sali täyttyi torstai-aamuna entisistä jalkapalloilijoista ja jalkapallon ystävistä. Hopan johdatuksella pääsimme näkemään ennakkoon vastikään ensi-iltaan tulleen Nuori Zlatan-dokumentin.

Tarkoituksenani oli kertoa teille dokumentista, mutta päädynkin vain toteamaan: käykää katsomassa se. Minulla on esittää sinulle kolme painavaa perustelua. Ensinnäkin, se on ainoa jalkapalloaiheinen elokuva, joka on saanut minut hieman itkemään. Toisekseen, se on hyvä on dokumentti.

Kolmannen perusteluni kirjoitin elokuvan jälkeen muistivihkooni: se on tarina, joka on tosi – ja jos jotain, niin tarinoita me ihmiset tarvitsemme.