Uutiset

Valtteri Festivalin ohjelma valmistui

Valtterin pääesiintyjänä nähdään Paula Vesala (kuva Viivi Huuska)

Juhannuksena Tampereella pidettävä Valtteri Festival on julkaissut ohjelmistonsa. Viimeisimmät kiinnitykset ovat Jätkäjätkät, Gettomasa, Super Janne ja Janne Laurila & Ajomiehet.

Valtteri Festivalin ohjelma valmistui

Valtteri Festival tuo juhannuksen keskelle Tampereen kaaupunkia. Tullinaukiolla ja sen ympäristössä juhlitaan juhannusaattona ja juhannuspäivänä. Ohjelmassa on paitsi musiikkia, myös muun muassa stand upia ja pääseepä juhannussaunaankin.

Jo aiemmin perjantaille oli ilmoitettu esiintymään Olavi Uusivirta, Vesala, Aurora, Vilma Alina ja Lopunajan mies. Nyt myös lauantain ohjelma on lyöty lukkoon. Lauantai-iltapäivän juhannustansseissa viihdyttää Janne Laurila & Ajomiehet ja illan tullen Klubin lavalla käyvät Jätkäjätkät, Gettomasa ja Super Janne.

Elävän musiikin lisäksi Valtteri Festival on perinteisesti tuonut suomalaisen juhannustunnelman Tullikamarin ympäristöön. Tänä vuonna ilmainen sauna-alue nousee kahdeksi päiväksi Tullikamarin rautatieaseman puoleiselle terassille. Valtteri lupaa myös päiväohjelmaa: tiedossa on live-esiintyjiä, stand up -komiikkaa ja lauantai-iltapäivän juhannustanssit.

Lippujen ennakkomyynti alkaa ensi keskiviikkona.

Promoottori Rowan Rafferty kertoo Valtteri Festivalista