Uutiset

Suomi eteni välieriin

Suomi kaatoi Saksan maalein 6 - 3 ja eteni rullakiekon MM-kisojen välieriin. Perjantaina Hakametsässä vastaan asettuu Slovakia.

Suomi eteni välieriin

Rullakiekon MM-kisoissa Suomi raivasi tiensä välieriin, kun se kaatoi Saksan maalein 6 - 3. Suomen tehokkain pelimies oli jälleen kisojen pörssikärki Jimi Palanto, joka teki maalin ja antoi kaksi maalisyöttöä. Suomen parhaana pelaajana ottelussa palkittiin Kristian Kuusela.

Puolivälierissä nähtiin yllätyksiä, kun Ruotsi pudotti Yhdysvallat jatkosta. Saman tempun teki Slovakia Tshekille. Jymy-yllätys oli lähellä myöhäisillan ottelussa Kanada - Slovenia, kun altavastaajana otteluun lähtenyt Slovenia nykäisi jo neljän maalin johtoaseman. Kanada nousi kuitenkin lopulta 6 - 5 -voittoon. Suomen hyökkääjä Janne Laakkonen (kuvassa) kertoi myös yllättyneensä tuloksista, mutta muiden otteluiden tulokset eivät hänen mukaansa vaikuta millään tavalla Suomen valmistautumiseen.

Pejantaina Hakametsässä pelataan MM-välierät. Klo 18 kohtaavat Suomi ja Slovakia, sen jälkeen toisesta finaalipaikasta kamppailevat Kanada ja Ruotsi.

MM-finaali pelataan lauantai-iltana.
 

Janne Laakkonen haastattelussa