Uutiset

Tappara luottavaisena pudotuspeleihin

Liigan puolivälierät pyörähtävät käyntiin tänään. Päävalmentaja Jussi Tapola kävi Fun Tampereen aamuvieraana kertomassa alkuasetelmia IFK-sarjaan.

Tappara luottavaisena pudotuspeleihin

Tappara ja HIFK kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa, näistä otteluista Tapolan suojatit voittivat kolme.

Tapparan runkosarja oli ailahteleva, kun syksyyn mahtui pitkiä tappioputkia, mutta myös yhdeksän ottelun mittainen voittoputki. Tasaisuus otteisiin löytyi vähitellen joulun jälkeen ja lopulta Tappara nousi runkosarjan kakkostilalle.

IFK esitti syksyllä ajoittain loistavia otteita ja kohosi jopa mestarisuosikiksi. Joukkueen lento päättyi kuitenkin juuri ennen joulutaukoa, kun Tappara kaatoi sen Hakametsässä voittolaukausten jälkeen maalein 4 - 3. Joulun jälkeen Antti Törmäsen miehistöllä on ollut vaikeuksia ja joukkue valui jopa suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle. Aivan runkosarjan lopulla IFK kuitenkin ryhdistäytyi ja otti muutaman tärkeän voiton. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella se pudotti Ilveksen otteluvoitoin 2 - 0.

Perinteiset kiistakumppanit ovat vuosien varrella tarjonneet useita huikeita pudotuspelisarjoja ja kaikki viittaa siihen, että tälläkin kertaa kaukalossa riittää nähtävää.

Liiga on nimennyt jokaiseen puolivälieräpariin kaksi erotuomarikaksikkoa, joiden on määrä viheltää sarjaa vuorotellen. Tapparan ja HIFK:n otteluihin tuomareiksi on nimetty Aleksi Rantala - Stefan Fonselius, sekä Jari Levonen - Petri Lindqvist.

Ensimmäinen ottelu Tapparan ja IFK:n välillä alkaa tänään Hakametsässä puoli seitsemältä. Välieräpaikka ratkeaa neljällä voitolla.

Jussi Tapola aamuvieraana 20.3.