Uutiset

Pirkan Hiihdon onnistumiseksi aloitetaan lumetustyöt

Järjestäjät uskovat, että ladut ovat hiihtokunnossa ja koko reitti Niinisalosta Teivoon pystytään hiihtämään.

Pirkan Hiihdon onnistumiseksi aloitetaan lumetustyöt

Pirkan hiihto pystyttäneen järjestämään normaalisti ensi sunnuntaina 1.3. 2015.  Hämeenkyrön pohjoispuolella eilen sataneet lumet kohensivat alkupään tilannetta ja Kyröskoskelta Teivoon päin aloitetaan lumetukset. Hiihtoon on ilmoittautunut nyt noin 2500 hiihtäjää, mutta järjestäjien toiveena on saada mukaan kolmisen tuhatta hiihtäjää. Viime vuonna Pirkan Hiihto jouduttiin perumaan ensimmäisen kerran. Hiihtotapahtumaa on järjestetty vuodesta 1955.

Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen kertoo latutilanteesta