Uutiset

Ville Nieminen: IFK sytyttää aina

Liiga jatkuu tänään viiden ottelun kierroksella. Tamperelaisittain mielenkiintoisin kamppailu käydään Hakametsässä, missä Tappara kohtaa Helsingin IFK:n. Tappara-kapteeni Ville Nieminen kertoi haastattelussa Tapparan luottavan omaan peliinsä.

Ville Nieminen: IFK sytyttää aina

Sarjakakkonen Tappara rikkoi viikonloppuna kaikkien aikojen maratontaulukossa ensimmäisenä joukkueena 3000 pisteen rajan. Saman taulukon kakkostilaa pitää hallussaan tämän iltainen vastustaja HIFK.

Viime aikoina loukkaantumisista kärsinyt IFK lähtee otteluun kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Viimeksi stadilaisia nöyryyti SaiPa, jok ahaki pisteet Helsingistä lauantaina 5 - 2 -voitollaan. Perjantaina Jyväskylässä JYP oli vahvempi maalein 2 - 0. Jyväskylän ottelussa IFK menetti lisäksi kaksi runkopelaajaansa, kun maalipörssin kärkisijoista taisteleva Juuso Puustinen ja puolustajien pistepörssin kärki Toni Söderholm loukkaantuivat. Molemmat ovat poissa kaukalosta useita viikkoja.

Tappara puolestaan porskuttaa vahvassa myötätuulessa voitettuaan neljä edellistä otteluaan. Viimeksi lauantaina tosin joukkue oli ongelmissa Porissa, missä Ässät oli pariin otteeseen kahden maalin karkumatkalla. Tappara otti kuitenkin kolme pistettä lopulta 5 - 4 -voitollaan.

Tappara vahvisti eilen rivejään KalPasta siirtyneellä hyökkääjällä, kun Jukka Voutilainen saapui loppukaudeksi Tapparan riveihin. Kuopioon puolestaan matkasi vaihdossa Arttu Ilomäki. Voutilainen nähdään kaukalossa jo tänään. Ainoana pelaajana Tapparan sairaslistalla on Pekka Jormakka, jota odotellaan mahdollisesti palaavaksi jo ensi viikolla.

Ottelu Hakametsässä käynnistyy klo 18:30.

Ville Nieminen haastattelussa ennen IFK-ottelua